Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Guzenina arvioi kokoomuksen yllättävän manööverin johtuneen sisäisestä nokittelusta: “Uskon Espoon valtuuston muuttavan kaupunginhallituksen päätöksen”

Kansanedustaja, Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Maria Guzenina.

Pääkaupunkiseudun neljän kaupungin yhteinen sote-valtuusto on sähköistänyt alueen päättäjien tunnelmia. Ensi viikon tiistaina pidettävään yhteisvaltuustoon valmistautuvat neljän kaupungin kaupunginhallitukset ovat nyt käsitelleet kaupunginjohtajiensa yhteisesti valmisteleman sote-lausunnon.

Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginhallitukset hyväksyivät yhteisen pohjaesityksen. Kokoomusvaltaisessa Espoossa kaupunginjohtajien valmistelussa syntynyt esitys kaatui kaupunginhallituksen käsittelyssä niukalla yhden äänen enemmistöllä.

Espoon kaupunginhallituksen kannaksi muodostui kokoomuslaisten kilpaileva esitys, joka sisältää useita lievennyksiä alkuperäiseen kannanottoon.

Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Maria Guzenina (sd.) on pettynyt kokoomuksen, keskustan ja sinisten enemmistöllä syntyneeseen päätökseen.

– Pohjaesitys oli hyvä ja selkeä. Kokoomus ei ole nyt antanut mitään arvoa sille, että neljä kaupunkia kertoisi näkemyksensä sote-makuntauudistukseen yhtenäisenä ja osoittaisi myös kykynsä pääkaupunkiseudun välisen yhteistyön edellytyksiin. Tällainen on lyhytnäköistä, sanoo Guzenina.

Guzenina ei kuitenkaan näe tilannetta dramaattisena.

– Uskon Espoon valtuuston muuttavan kaupunginhallituksen päätöksen. Syntyy pakosti vaikutelma, että kokoomuksen manööverissä oli enemmänkin kyse kokoomuksen sisäisestä ja eri kaupunkien kokoomuslaisten välisestä nokittelusta, johon haluttiin vetää mukaan myös muut puolueet. Espoon valtuusto on aivan liian arvokas paikka sellaiselle. Yhteisellä sote- ja maakuntauudistuksen epäkohdat rehellisesti käsittelevällä lausunnolla on arvonsa ja uskon kaikkien vastuullisten valtuutettujen myös ymmärtävän tämän näkökulman, Guzenina toteaa.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat ilmoittivat maanantaina yhteisessä kannanotossaan, että eduskunnalla ei ole asiaa kesätauolle ennen kuin sote-ratkaisut on tehty.

– Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien ulostulo ei anna toivoa siitä, että edes hallituspuolueiden kansanedustajille haluttaisiin antaa työrauha eduskunnan valiokunnissa. Paljon tilanteesta kertoo se, että useat asiantuntijat ovat esittäneet julkisesti huolensa hallituksen pakkokiireestä, joka näyttää jo menevän vastuullisen lainvalmistelun edelle. On kummallista, että toisaalta sanotaan, että lakikokonaisuus pitäisi korjata eduskunnassa, mutta työrauhaa ei haluta antaa paketin selkeiden ongelmien korjaamiseksi.

– Ikävää, että hallituksen agendasta tuli kertarysäyksellä myös hallituspuolueisiin kuuluvien espoolaisten kuntapäättäjien käskyttäjä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE