Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Halla-aho: Uuteen sopimukseen on sisäänrakennettuna aikapommi

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

Suurimman oppositiopuolueen, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvioi, että nyt EU:n ja Britannian saavuttama brexit-sopu vastaa aika pitkälle EU:n alkuperäistä vaatimusta eli että tulliraja tulee Pohjois–Irlannin ja Ison-Britannian väliin eli Yhdistyneen kuningaskunnan sisälle. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että raja olisi tullut Pohjois–Irlannin ja Irlannin tasavallan väliin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Suhtautuisin aika epäillen siihen, saako (pääministeri Boris) Johnson tämän sopimuksen myytyä omalle parlamentilleen. Työväenpuolue todennäköisesti vastustaa mitä tahansa sopimusta, koska se haluaa pakottaa Johnsonin hakemaan lisäaikaa ja viivyttämään eroamista. Johnsonin pohjoisirlantilaiset kumppanit taas sitten sisältösyistä todennäköisesti vastustavat tätä.

Halla-aho summaakin, että uusi sopimus on oleellisilta osilta sama kuin aikaisemman Britannian pääministerin Theresa Mayn aikaansaama. Muutokset ovat Halla-ahon mukaan lähinnä kosmeettisia.

Uudella sopimuksella kuitenkin niin kutsuttu backstop-järjestelmä pystyttäisiin välttämään.

– Silloin koko Britanniaa ei sidottaisi tullialueeseen, josta se haluaa erota.

“Ilmeisesti ei ole mitään mekanismia.”

Halla-ahon mielestä nyt kuitenkin yritetään rakentaa sekä ympyrä että neliö samaan aikaan.

Tähän ei suuri valiokunta kyllä saanut eilen eurooppaministeri (Tytti) Tuppuraiselta (sd.) mielestäni vastausta. Eli jos sopimuksessa samaan aikaan todetaan, että Yhdistynyt kuningaskunta on yksi yhtenäinen tullialue ja että Pohjois–Irlanti kuuluu samaan tullialueeseen kuin EU, niin eivät nämä ole yhteensovitettavissa.

Halla-aho luonnehtii, että sopimuksessa näyttää olevan ”uusi aikapommi sisäänrakennettuna”, että tulliraja ei koskisi tiettyjä tavararyhmiä eli tietyt tavarat kulkisivat edelleen ilman tullausta Britanniasta Pohjois-Irlantiin.

– Niiden määrittely jätettiin yhteisen komitean päätettäväksi. Mutta ilmeisesti ei ole mitään mekanismia, jolla mahdolliset erimielisyydet näistä kriteereistä ratkaistaisiin, Halla-aho kommentoi Demokraatille.

Halla-aho pitää hyvin mahdollista, että ajaudutaan tilanteeseen, jossa Boris Johnsonin tulee lain pakottamana hakea brexit-neuvotteluille jatkoaikaa.

Samassa paikassa ollaan kuin 2 vuotta sitten.

Halla-aho muistuttaa, että EU-jäsenmaista on viestitetty aiemmin, että uutta jatkoaikaa ei myönnetä, jos ei ole näköpiirissä, että jatkoa-aika edistäisi sopimuksen saavuttamista.

– Minun nähdäkseni olemme nyt neuvotteluasetelmien puolesta juuri samassa paikassa, jossa ollaan oltu viimeiset kaksi vuotta. Eli jos kaikki pitävät nyt sanastaan kiinni, EU:n ei pitäisi myöntää jatkoaikaa. Toisaalta on esitetty sellaisiakin huhuja, että Johnson olisi sopinut tiettyjen jäsenmaiden kanssa siitä, etteivät ne suostu jatkoajan myöntämiseen. Tällöin Johnson voisi pyytää sitä, mutta ei saisi sitä. Silloin ero astuisi automaattisesti voimaan tämän kuun viimeisenä päivänä.

Olisiko uuden kansanäänestyksen järjestäminen Britanniassa demokraattista vai epädemokraattista?

– Se olisi epädemokraattista minun mielestäni sikäli, että EU:ssahan tyypillisesti äänestetään niin kauan, että saadaan oikea tulos. Tämä istuu brittien demokraattisiin perinteisiin erittäin huonosti. Luulen, että enemmistö briteistä, riippumatta siitä mitä mieltä he ovat itse EU-erosta, pitää tärkeänä sitä, että kansanäänestyksen tulosta kunnioitetaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE