Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallintovaliokunnan demarit: Poliisin uudelle ihmiskauppayksikölle turvattava mahdollisuudet vaikuttavaan toimintaan

Kari Hulkko

Hallintovaliokunnan sosialidemokraatit Eveliina Heinäluoma, Aki Lindén, Piritta Rantanen, Heidi Viljanen, Mika Kari, Seppo Eskelinen ja Niina Malm ovat jättäneet yhteisen kirjallisen kysymyksen poliisin ihmiskauppayksikön perustamisesta.

Demokraatti

Demokraatti

Kansanedustajat kysyvät, millaisella aikataululla poliisille on tarkoitus perustaa kyseinen yksikkö ja miten sille taataan mahdollisuudet laadukkaaseen sekä vaikuttavaan toimintaan.

– Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmassa on vahva painotus harmaan talouden torjuntaan. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) asetti keväällä 2020 työryhmän valmistelemaan työperäisen hyväksikäytön vastaisia toimenpiteitä osana harmaan talouden torjunnan strategiaa. Työryhmän elokuussa julkaistu ensimmäinen toimenpidepaketti piti sisällään hallitusohjelmaankin kirjatun poliisille perustettavan ryhmän ihmiskaupparikosten paljastamiseen ja tutkimiseen, Rantanen toteaa tiedotteessa.

Kansanedustajat korostavat, että ihmiskauppa on harmaan talouden ikävimpiä muotoja, jossa tekijä pyrkii saamaan taloudellista hyötyä alistamalla uhria eri keinoin. Ihmiskaupan uhri on usein heikossa asemassa oleva ihminen, joka on tekijästään eri tavoin riippuvainen.

– Ihmiskaupan uhri voi olla alistettu esimerkiksi seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai pakkotyöhön. Myös rikollisen kiinnijäämisriski on perinteisesti ollut pieni, koska toiminta ei välttämättä näy ulospäin ja uhri on ulkomaalainen, joka usein jossain määrin hyväksyy menettelyn tai ainakin alistuu siihen, Lindén jatkaa.

– Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö on tekijälle taloudellisesti erittäin kannattavaa liiketoimintaa. Motiivina on poikkeuksetta merkittävän taloudellisen hyödyn tavoittelu, Heinäluoma toteaa tiedotteessa.

Hyväksikäyttö on usein systemaattista ja ammattimaista. Törkeimmät tapaukset ovat kovimpia ja suurimman laittoman hyödyn talousrikoksia, joihin poliisin pitäisi päästä kiinni reaaliaikaisesti.

– Ihmiskauppa ja sen kaltaiset rikokset ovat pitkälti piilorikollisuutta, jonka paljastaminen ja tutkiminen on haasteellista. Laadukkaan tutkinnan kannalta olisi olennaista, että näiden rikosten tutkinnasta vastaisivat asiaan erikoistuneet poliisit, Viljanen ja Eskelinen toteavatvat.

Hallintovaliokunnan demarien mukaan poliisilla ei ole tällä hetkellä yhtään henkilötyövuotta kohdennettuna pelkästään ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön tai ihmiskaupan torjuntaan.

– Jotta valtakunnallisesti toimiva ihmiskauppayksikkö pystyisi saamaan tuloksia aikaan, sille tulee turvata ihmiskaupparikollisuuteen erikoistuneet ja vahvuudeltaan riittävät henkilöresurssit, Kari ja Malm sanovat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE