Politiikka
8.6.2018 10:47 ・ Päivitetty: 8.6.2018 10:52
Hallitukselle vetoomus: ”Sisällissota ansaitsee muistomerkkinsä, jotta tragedia ei toistu”
SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ovat jättäneet yhdessä 12 muun kansanedustajan kanssa hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa he pyytävät rahoitusta sisällissodan muistamiseen.
Kansanedustajat toivovat opetus- ja kulttuuriministeriöltä tarvittavat määrärahat Suomen sotasurmat 1914–22 -tietokannan päivittämiseen, sisällissodan muistomerkkien kunnostamiseen sekä jäljellä olevien joukkohautojen tutkimiseen ja vainajien asianmukaiseen kohteluun.
Pekonen muistuttaa, että sisällissodan muistovuotta on vietetty rakentavassa hengessä, ja myös valtion ylin johto on osallistunut muistotapahtumiin.
– Sadan vuoden takaisia traagisia tapahtumia on muisteltu hienolla ja arvokkaalla tavalla kulttuurin, tapahtumien ja tutkimuksen avulla. On tärkeää, että nyt sata vuotta myöhemmin kykenemme käsittelemään kiihkottomasti sisällissodan syitä ja seurauksia.
”On syytä saattaa arvokas projekti päätökseen.”
Sotasurmia koskevaan tietokantaan on kerätty tietoja sisällissodassa surmansa saaneista henkilöistä. Tietokanta laadittiin valtion avustuksella vuosituhannen vaihteessa. Tietokanta ei ole kuitenkaan täydellinen, vaan tietoja pitäisi päivittää. Kirjallisen kysymyksen allekirjoittajat huomauttavat, että rahoitushakemuksia päivittämiseksi onkin tehty, mutta rahaa ei ole myönnetty.
Kysymyksen ensimmäisenä allekirjoittanut Pekonen pitää tietokantaa tärkeänä uhrien muiston ja tutkimuksen kannalta:
Lisää aiheesta
– On syytä saattaa arvokas projekti päätökseen. Tietokanta palvelee kansallista muistamista ja on tärkeä niin uhrien muiston, sukujen kuin tutkimuksenkin kannalta.
Feldt-Ranta näkee sadan vuoden takaisen tragedian muistamisen tärkeänä sekä uhrien että tulevaisuuden kannalta. Hän toimii itse Suomen suurimmalle joukkohaudalle perustetun Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistyksen puheenjohtajana. Hän on myös lauantaina järjestettävän Tie Tammisaareen -muistotapahtuman järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.
Feldt-Rannan oma isoisän isä vangittiin ja teloitettiin tämän toimittua punaisten riveissä.
”Sisällissodan uhrit, heidän sukunsa ja tulevat sukupolvet ansaitsevat paikan muistamiseen.”
– Sata vuotta sitten eriarvoisuus ja katkeruus jakoivat kansakunnan kahtia ja johtivat järkyttävään tragediaan. Muistaminen on tärkeää, jotta vastaavanlaiset tapahtumat eivät enää koskaan toistuisi. Muistomerkit voivat parhaimmillaan lisätä ymmärrystä ja tietoisuutta vuoden 1918 tapahtumista, Feldt-Ranta korostaa.
Kirjallisen kysymyksen tekijät huomauttavat, että erityisesti hävinneen osapuolen muistomerkkejä jouduttiin odottamaan pitkään sodan päättymisen jälkeen. Nyt monet merkeistä kaipaavat kunnostusta. Varoja muistomerkkien kunnostamiseksi ei kaikkialla löydy, ja rahoitusta on kerätty muun muassa yksityishenkilöiltä. Myös sisällissodan joukkohautoja on edelleen avaamatta ja tutkimatta.
– Sisällissodan uhrit, heidän sukunsa ja tulevat sukupolvet ansaitsevat paikan muistamiseen. Näin muistovuonna olisi tärkeää, että valtio osoittaisi tarvittavat varat, jotta loputkin joukkohaudat saadaan tutkittua ja vainajat saatettua hautausmaan lepoon tai joukkohautapaikat muutettua virallisiksi sisällissodan hautausmaiksi, Feldt-Ranta vetoaa.
Hallituksen on vastattava kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin kolmen viikon kuluessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
20.5.2018 12:37
Arkkipiispa Mäkinen sisällissodan muistopäivässä: ”Se on meidän yhteistä perintöämme, kaikessa traagisuudessaan”
Kotimaa
15.5.2018 04:18
Tuli taukosi Suomessa sata vuotta sitten – sisällissodassa kuoli noin 38 000 ihmistä
Politiikka
10.5.2018 15:22
”Köyhän ja jakautuneen Suomen menestystarina tunnetaan maailmalla” – Varapuhemies Haatainen nosti esiin Tannerin roolin kansan eheyttäjänä
Politiikka
10.5.2018 08:00
Tuomioja: Sisällissodan tapahtumille löytyy selityksiä, ei oikeutusta – ”Vallankumouksen aave liihotteli vahvimmillaan”
Politiikka
5.5.2018 10:57
”Tänään ei käydä oikeutta sotaan syyllisistä” – Sauli Niinistö: Suomalaiset ovat kuluneen kevään aikana osoittaneet historiantajua ja kypsyyttä