Politiikka
17.11.2022 11:05 ・ Päivitetty: 17.11.2022 11:23
Hallitus ei edistä kymmentä kiistaa aiheuttanutta lakihanketta – näitä ovat muun muassa arvonnousuvero ja ruuhkamaksut
Hallitus pääsi täpärästi määräaikaan mennessä sopuun siitä, mitkä kiistanalaisista lakihankkeista etenevät tänään eduskuntaan ja mitkä jäävät pois kokonaan.
Hallitus on päättänyt olla edistämättä kymmentä suunniteltua lakihanketta. Näitä ovat muun muassa ruuhkamaksut, tutkimus- ja kehitystoiminnan verovähennys, alueellinen opintolainan hyvitys, arvonnousuvero ja ansiosidonnaisen euroistaminen.
Kaikkiaan ratkottavana oli neuvottelujen loppuvaiheessa noin 14 hallituspuolueissa riitaa aiheuttanutta esitystä.
Lisäksi lainsäädäntösuunnitelmasta on poistettu seitsemän esitystä valmistelun keskeneräisyyden tai eduskunnan työtaakan keventämiseksi.
On tavallista että hallituskauden lopulla päätetään jättää osa suunnitteluista hankkeista toteuttamatta.
Valtioneuvoston istunnossa annettiin enemmistö vielä jäljellä olevista lakihankkeista eduskunnalle. Osa lakiesityksistä on saanut jatkoaikaa, esimerkiksi sellaiset, jotka ovat tulossa voimaan vasta ensi vuoden jälkeen. Jatkoaikaa saavat muun muassa sote-rahoitukseen liittyvät muutokset, kuten yliopistosairaaloiden erillisrahoitus.
Valtioneuvoston yleisistunnossa annettiin tänään eduskunnalle kymmeniä lakiesityksiä, mukaan lukien saamelaiskäräjälaki, jota keskusta vastusti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.