Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Odotettu VR-selvitys tuli julki – “Osasin odottaa jotain tällaista. Silti olen jonkin verran järkyttynyt.”

Veturimiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäki kommentoi  Ylen julkistamaa rautateiden henkilöliikenteen kilpailutusselvitystä kovin sanankääntein.

Palomäen mukaan nyt olisi syytä viheltää peli poikki ja aloittaa mietintä puhtaalta pöydältä.

– Luin tänään Bostonin tekemän kilpailutusselvityksen. Osasin odottaa jotain tällaista. Silti olen jonkin verran järkyttynyt, että Suomen hallitus näillä käytössä olevilla tiedoilla päätynyt julkistamaansa rautateiden kilpailuttamismalliin.

Palomäen mukaan tämä hallituksen malli ei ole missään tapauksessa Suomen eikä suomalaisten etu.

– Se on turha sanoa, että tämä on vaan yksi selvitys muiden joukossa. Tämä yritys tuntee toimialan maailmanlaajuisesti ja sen osaamista on vaikea kenenkään kiistää.

– Toivottavasti eduskunta vaatii hallitukselta tästä asiasta täyttä selvitystä mahdollisimman pikaisesti, Palomäki sanoo.

Yle kertoi perjantaina, että matkustajaliikenteen kilpailuttamismalli saa kyseenalaistavan vastaanoton arvostetun kansainvälisen Boston Consulting -yhtiön raportissa.

Lisää aiheesta

Liikenneministeriö on esittänyt, että matkustajaliikenne avataan kilpailulle vaiheittain ja VR pilkotaan. Hallitus on hyväksynyt suunnitelman.

Bostonin selvityksessä on Ylen jutun mukaan laskettu, että kilpailun avaaminen ministeriön esittämin keinoin toisi kymmenien miljoonien lisäkustannukset. Se tarkoittaisi tuleville radoilla operoiville yhtiöille 10 prosentin lisäkustannuksia. Tämä olisi vaarassa siirtyä lippujen hintoihin.

Myös Demokraatti on pyytänyt selvitystä omistajaohjausosastolta saamatta sitä.

Demokraatti ennakoi jo keskiviikkona, että tulossa on “ruma paperi”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE