Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hallitus esittelee odotetun sote-vastineensa valiokunnalle – julkisuuteen paljastetaan vain esityksen päälinjat

Sipilän hallitus eduskunnan kyselytunnilla.

Hallituksen on määrä esitellä tänään odotettu vastineensa eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoon sote-uudistuksen valinnanvapaudesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastine esitellään eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, ja sen päälinjoista kerrotaan iltapäivällä myös julkisuuteen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi pari viikkoa sitten lausunnon, jossa se vaati sote-uudistuksen valinnanvapausmalliin lukuisia muutoksia.

Perustuslakivaliokunta edellytti muun muassa, että valinnanvapauden voimaantuloa lykätään ja vaiheistetaan sekä palveluittain että alueellisesti. Valiokunta vaati muutoksia myös rahoituslakiin, jotta sote-palvelujen riittävä rahoitus turvattaisiin.

Kolmas iso kysymys koskee niin sanottua EU-notifikaatiota. Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta ei voi ottaa käyttöön ennen kuin on varmistuttu siitä, miten malli suhteutuu EU:n valtiontukisääntelyyn.

Hallitus ja oppositio eri linjoilla.

Hallitus ja oppositiopuolueet väänsivät viime viikolla kättä hallituksen vastinemenettelystä.

Lisää aiheesta

Oppositiossa olisi haluttu, että hallitus olisi vastannut perustuslakivaliokunnan lausuntoon vastineen sijaan täydentävällä esityksellä, mikä olisi mahdollistanut asian käsittelyn eduskunnan täysistunnossa. Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati painokkaasti, että vastineen sisältö esiteltäisiin julkisuuteen.

Oikeuskansleri puolsi perjantaina hallituksen vastinemenettelyä.

Oppositiopuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vaativat lauantaina, että pääministerin on annettava ilmoitus eduskunnalle vastineen keskeisistä linjauksista.

Juttuun korjattu oikea kirjoittaja klo 7:15.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE