Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

29.8.2018 13:35 ・ Päivitetty: 29.8.2018 19:26

Hallitus heilutteli hämäysoperaatiossaan tyhjää lompakkoa

Syksyn budjettiriihi oli koulutusleikkauksistaan tutuksi tulleen Juha Sipilän (kesk.) hallituksen hämäysoperaatio, jonka taso oli silkkaa säästöjen heikentämää koulunäytelmää.

Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja Sipilä ja kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Alexander Stubb lupasivat jo tutuksi tulleen kuvan kanssa, ettei koulutuksesta leikata. Tuota kuvaa voi tulevaisuudessa katsoa sanakirjasta p-kirjamen ja tarkemmin petoksen kohdalta.

Luvattuaan päinvastaista hallitus leikkasi todella isosti. Sen jälkeen opetuksen vastuulleen saanut ministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on päivystänyt kioskin nurkalla jakamassa karkkirahoja siinä toivossa, että makeiset vaalien alla maistuisivat.

Hämäysoperaatio on perinteistä numeromagiaa. Luvut ja miljoonat ovat vaikuttavia, joten hallitus niputtaa eri vaiheissa jakamansa rahat tiedotteeseen, jolla se yrittää kertoa syksyn budjettiriihen tuloksista.

Kukaan ei ota selvää mitä jaettiin nyt, mitä keväällä ja niin edelleen.

Kymmenet miljoonat ovat vaikuttavia myös siksi, ettei niitä suhteuteta mitenkään. Suhteutetaan hieman.

Sipilä hallitus leikkaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoista kaudellaan noin 972 miljoonaa euroa vuodessa. Noin miljardin vuositahdilla siis.

Indeksijäädytysten myötä leikkaukset varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta jatkuvat myös ensi vuonna.

Indeksijäädysten osuus leikkauksista on ensi vuoden osalta 40-50 miljoonaa ja koko hallituskaudelle jaettuna noin 350 miljoonaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön budjetissa hallituksen juhlimat syksyn 2018 koulutusrahat ovat yhteensä noin 20 miljoonaa euroa.

Sen päälle tulevat Suomen Akatemialle annetut lisärahat (25 miljoonaa) ja urheilun puolelle perustettava olympiarahasto (enimmillään 20 miljoonaa).

Käytännössä hallitus heilutteli viimeisessä budjettiriihessään koulutusleikkausten kokonaismäärään nähden tyhjää lompakkoa.

Indeksijäädytysten myötä leikkaukset varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta jatkuvat myös ensi vuonna. Tämä kannattaa muistaa, kun lukee uutisia, joissa raha virtaa hyviin tarkoituksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU