Politiikka
11.3.2024 11:54 ・ Päivitetty: 11.3.2024 16:27
Hallitus tarttuu rasismiin kampanjalla – pyöreän pöydän keskusteluun kutsuttu 38 osallistujaa
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus käynnistää rasismin vastaisen kampanjan touko-kesäkuun vaihteessa.
Valtioneuvoston kanslia kertoi hallituksen viime vuonna antaman rasismin vastaisen tiedonannon mukaisen työn etenemisestä maanantaina.
Hallituksen rasismin vastaisella kampanjalla haastetaan ja kannustetaan yhteiskunnan eri tahot toimiin, joilla edistetään yhdenvertaisuutta ja torjutaan rasismia suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kampanjaan haastetaan mukaan eri alojen organisaatioita – etenkin työmarkkinajärjestöjä, urheilu-, kulttuuri- ja kansalaisjärjestöjä, yritykset ja muut yhteisöt – jotka antavat sitoumuksia konkreettisista toimista, joiden mukaisesti he torjuvat rasismia toiminnassaan ja edistävät yhdenvertaisuutta.
- Ensisijaisesti toivomme mukaan organisaatioita, joilla on enemmän vaikutusmahdollisuuksia työnantajina, harrastusten ja koulutuksen järjestäjinä, mutta toki yksittäisille kansalaisillekin pyritään tarjoamaan mahdollisuus osallistua omalla panoksellaan, johtava asiantuntija Katriina Nousiainen (kuvassa) valtioneuvoston kansliasta sanoi STT:lle.
- Mikä se tapa osallistua on, se hahmottuu vielä tässä, hän jatkoi.
Kampanjan on määrä kestää vuoden ajan.
RASISMIN vastainen kampanja on osa hallituksen rasismin vastaista toimenpideohjelmaa, jonka on määrä valmistua alkaneen kevään aikana.
Toimenpideohjelman taustalla vaikuttaa hallituksen viime elokuussa eduskunnalle antama rasismin vastainen tiedonanto, jonka taustalla puolestaan olivat perussuomalaisiin ministereihin liittyneet viime kesän rasismikohut.
Tiedonannon antamisesta sovittiin hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken heinäkuussa sen jälkeen, kun valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) oli pyytänyt anteeksi noin 15 vuoden takaisia kirjoituksiaan eduskunnan nykyisen puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps.) Scripta-blogin vieraskirjassa.
Media julkaisi viime kesänä paitsi Purran myös elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) rasistisia kirjoituksia menneiltä vuosilta. Rydmanin edeltäjä Vilhelm Junnila (ps.) puolestaan erosi elinkeinoministerin tehtävästä nopeasti sen takia, että muun muassa hänen vaalimainoksissaan oli natsiviittauksia.
Toimenpideohjelman on määrä lähteä lausuntokierrokselle huhtikuun aikana. Lausuntokierroksen jälkeen toimenpideohjelma on tarkoitus hyväksyä toukokuussa valtioneuvoston periaatepäätöksenä, jonka jälkeen se lanseerataan samaan aikaan rasismin vastaisen kampanjan käynnistämisen kanssa.
OHJELMAAN odotetaan Nousiaisen mukaan toimenpidesuosituksia pääministeri Orpon ensi maanantaiksi koolle kutsumasta pyöreän pöydän keskustelusta yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi.
Pyöreän pöydän keskusteluun on kutsuttu 38 osallistujaa keskeisistä yhteiskunnallisista toimijoista, mukaan lukien maahanmuuttajajärjestöt ja -yhteisöt.
Orpon koolle kutsuma pyöreän pöydän keskustelu on ensimmäinen laatuaan. Jatkossa keskusteluja on määrä järjestää vuosittain.
PYÖREÄN pöydän keskustelussa on Nousiaisen mukaan määrä keskittyä ennen muuta työelämään liittyviin kysymyksiin ja sitä kautta myös nuoriin ja koulutukseen.
Listaa pyöreän pöydän keskustelun osallistujista ei vielä maanantaina ollut saatavilla, sillä ilmoittautumisaika tapahtumaan ei ollut vielä päättynyt.
Tapahtuma on määrä järjestää suljettuna, mikä osaltaan johtuu valtioneuvoston juhlahuoneiston Smolnan tilarajoitteista. Toisaalta tapahtuma halutaan järjestää suljettuna myös vapautuneen keskustelun varmistamiseksi.
- Julkisuuden elementti saattaisi jäykistää keskusteluasetelmaa, valtioneuvoston kanslian yksikön päällikkö Jouni Varanka sanoi.
Uutista päivitetty klo 18.26
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.