Politiikka
20.7.2026 05:00 ・ Päivitetty: 20.7.2026 05:00
Hallitus vatvoo tänään Garden Helsinki -kiistaa – eduskunnan vuoro tiistaina
Valtioneuvosto kokoontuu tänään ylimääräiseen yleisistuntoon Garden Helsinki -kiistan vuoksi.
Hallituksen on määrä antaa tiistaina eduskunnalle tiedonanto Garden Helsinki -hankkeelle myönnetystä ehdollisesta valtiontuesta.
Eduskunta keskeyttää poikkeuksellisesti kesätaukonsa asian vuoksi. Oppositio on vaatinut eduskuntaa koolle saadakseen pääministeri Petteri Orpolta (kok.) vastauksia areenahankkeen tuesta. Myös Orpo pyysi torstaina eduskunnan puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) kutsumaan eduskunnan koolle.
Garden Helsinki -hankkeen tarkoituksena on rakentaa Helsinkiin 19 000 katsojan tapahtuma-areena.
OPPOSITIO ei ole tyytyväinen pääministerin medialle viime viikolla antamiin vastauksiin hankkeelle myönnetyn valtiontuen päätöksentekoprosessista. Hallitus myönsi areenahankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen valtiontuen viime vuoden kevään puoliväliriihessä.
Muun muassa asian valmistelu on herättänyt kysymyksiä. Oppositiosta on ihmetelty muun muassa sitä, miksi päätöksenteossa on tukeuduttu hankeyhtiön omiin arvioihin sen työllisyys- ja talousvaikutuksista.
Orpo ja hänen esikuntansa ovat kiistäneet olleensa tietoisia Helsingin kaupungin toissa vuonna antamasta arviosta, joka sisälsi hankkeen omia arvioita huomattavasti heikommat työllisyysvaikutukset.
Myös kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuoren yhteydet hankkeeseen ja hänen lobbauksensa suoraan Orpon esikunnalle ovat herättäneet kysymyksiä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
