Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Hämmästyttävää, että näin nopeasti pystyy saamaan pikavippiyhtiöistä tuollaisia määriä”

Uhrin nimiin haettiin hänen tietämättään kesäkuussa kahden päivän aikana 183 000 eurolla pikavippejä, Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan. Poliisin mukaan varoista ehdittiin nostaa noin 70 000 euroa ennen kuin varat takavarikoitiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Pikavipit on haettu pienemmissä erissä 20–30 yhtiöstä. Näitä on tehty sarjana ja haettu ihan lyhyessä ajassa, tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen sanoo.

Kolmea ihmistä epäillään jutun vuoksi törkeistä petoksista. Minkkisen mukaan tekijöiltä löytyy aiempaa petostaustaa.

– Hämmästyttävää, että näin nopeasti pystyy saamaan pikavippiyhtiöistä tuollaisia määriä. Mutta pikavippiyhtiöitä on ilmeisesti niin paljon. Tuntuu, että lainat myönnetään henkilöille ikään kuin automaationa, jos vain on luottotiedot kunnossa.

“Uhri vietiin pankkiiin “

Minkkisen mukaan pikavippien ottamista edelsi se, että uhri vietiin pankkiin hakemaan itselleen verkkopankkitunnukset.

– Tämä henkilö vietiin pankkiin avaamaan ne tunnukset. Käytettiin hyväksi tällaista hyväuskoisuutta ja tällaista henkilöä, joka oli helposti johdateltavissa.

Uhri ei Minkkisen mukaan ollut erityisen iäkäs, kuten petosrikoksissa ajoittain.

– Hän ei ymmärtänyt, mitä tällaisilla pankkitunnuksilla saa aikaan.

Esitutkinnassa rikoksesta epäiltyjen tililtä takavarikoitiin yhteensä noin 120 000 euroa.

“Rahaa saa ehkä liian nopeasti”

Minkkinen arvioi, että lainsäädännössä voisi olla pikavippiasioissa jossain määrin parantamisen varaa.

– Ehkä se on liian nopea prosessi, että pystytään lyhyessä ajassa saamaan noin valtava määrä lainaa tehtyä yhden henkilön nimiin.

Minkkinen uumoilee, että pikavippibisnes on ilmeisesti kaikesta huolimatta niin kannattavaa, että riski luottotappioista kannattaa ottaa.

Petosrikoskokonaisuus siirtyy seuraavaksi syyttäjän arvioitavaksi Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE