Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hanna Kuntsi: Olemme valmiita hallitusvastuuseen 2019

Puoluesihteeriehdokas Hanna Kuntsin SDP tarjoaa vastavoiman näköalattomuudelle ja sellaiselle talous-, sosiaali- ja koulutuspolitiikalle, joka kasvattaa tulo-, varallisuus- ja terveyseroja.

– Haluamme uudistaa yhteiskuntaa ja vastata kaikista suurimpiin kysymyksiin, kuten ilmastomuutokseen, pakolaiskriiseihin tai digitalisaatioon siten, ettei kenenkään tarvitse pelätä oman tai läheistensä puolesta, Hanna Kuntsi sanoo.

– Me olemme valmiita hallitusvastuuseen 2019. Sitä varten meidän on kuitenkin muodostettava yhtenäinen voittajajoukkue ja kerättävä ainakin 550 000 ääntä. Vain siten voimme eduskuntavaalien jälkeen muuttaa politiikan suunnan ja pysäyttää eriarvoistumisen.

Kuntsin mukaan SDP:n avoja ja tärkeimpiä tavoitteita tuetaan laajasti, mutta puolueen rooli todellisena vaikutuskanavana on hämärtynyt.

– Meille itsellemmekin, hän sanoo.

– Yhdessä tehdyt linjaukset, uudistusprosessit ja kampanjat jäävät liian usein puolitiehen, eikä pysyvää muutosta synny.

Kuntsi painottaa, että puoluetoimistolla oltava toimeenpanokykyä ja rohkeutta ottaa käyttöön uusia toiminta- ja viestintätapoja – sekä kertoa tästä ulos.

Lisää aiheesta

–  En usko, että tarvitsemme puheenjohtajiston rinnalle viidettä poliitikkoa, vaan vahvan poliittisen toimijan, joka keskittyy järjestötyön, kampanjoinnin ja viestinnän johtamiseen. Keskittyy oikeiden ihmisten löytämiseen oikeille paikoille, tehtävien priorisointiin, kannustaa kokeilemaan uutta ja turvaa selkeän etenemisen, hän määrittelee puoluesihteerin roolia.

Yhdessä tehdyt linjaukset, uudistusprosessit ja kampanjat jäävät liian usein puolitiehen, eikä pysyvää muutosta synny.

Kuntsi uskoo myös, että tässä hetkessä on erityisesti tilausta monipuoliselle viestintä- ja kampanjaosaamiselle.

Kuntsilla on valmiina oma toimenpideohjelma.

Kaikilla ehdokkailla oli tänään mahdollisuus viiden minuutin mittaiseen esittelypuheenvuoroon ennen äänestystä uudesta puoluesihteeristä.

Parhaillaan salissa kuullaan neljän ehdokkaan kannatuspuheenvuoroja ja sitten alkaa äänestys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE