Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Harkitsen lähiviikkojen aikana” – näin Krista Kiuru kommentoi SDP:n puheenjohtajakisaan lähtöä

LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) tiedotustilaisuudessa Helsingissä 8. maaliskuuta 2023.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoo harkitsevansa lähiviikkoina, aikooko hän tavoitella SDP:n puheenjohtajan tehtävää.

Demokraatti

Demokraatti

Kiuru kertoo asiasta Facebook-kirjoituksessaan.

Sanna Marin on luotsannut pääministerinä ja SDP:n puheenjohtajana Suomea poikkeuksellisen vaikeina, historiallisina aikoina. Suuri kiitos Sanna erinomaisesta työstäsi, Kiuru kirjoittaa.

Hän huomauttaa, että poikkeuksellista on sekin, että pääministeripuolue onnistui kasvattamaan kannatustaan eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Kiuru toteaa, että SDP:n eduskuntavaaleissa saamat äänet antavat ”vahvan mandaatin sosialidemokraattisten tavoitteiden edistämiseen”.

– Pääsiäisen pyhät ja seuraavat viikot näyttävät suuntaa, miten voimme parhaiten käyttää valtakirjaamme työhön Suomen ja maamme ihmisten hyväksi. Oikeudenmukaisuutta ja työtä, tasa-arvoa ja vapautta aina vaalien.

– Samalla joudumme nyt joukkueena arvioimaan sitä, millaisen johtajan kanssa tässä onnistumme. Itse harkitsen lähiviikkojen aikana, olisiko minun osaamiseni ja kokemukseni sellaista, jota SDP:n johdossa tällä hetkellä tarvitaan, hän kirjoittaa.

Kiurun ilmoituksesta uutisoi ensin Yle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE