Politiikka
5.11.2020 16:52 ・ Päivitetty: 5.11.2020 16:52
”He joutuvat elämään jatkuvassa pelossa” – ministeri väläytti uuden henkilötunnuksen saamisen helpottamista
Terapiakeskuksen Vastaamon laaja tietomurto ja tiedoilla kiristäminen oli järkyttänyt myös eduskuntaa. Se kävi ilmi kyselytunnilla.
Kansanedustaja Eeva-Johanna (sd.) piti välttämättömänä, että yhteiskunta minimoi uhreille koituvat haitat.
– He joutuvat elämään jatkuvassa pelossa, käyttääkö joku heidän nimeään ja henkilötunnustaan luotollisten verkko-ostosten tekoon tai pikavippien ottamiseen, hän huomautti.
Eloranta muistutti, että jopa kymmenien tuhansien ihmisten henkilötunnukset ovat nyt paljastuneet verkossa.
– Tuleeko hallitus tekemään tarvittavat muutokset, jotta luottokaupassa tai sähköisessä viranomaisasioinnissa vaadittaisiin aina vahvaa tunnistamista pelkän nimen ja henkilötunnuksen sijaan, hän kysyi.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) piti erittäin valitettavana, että apua ongelmiinsa hakeneiden ongelmat ovat moninkertaistuneet: painajainen jatkuu.
– Siksi valtiovarainministeriössä selvitellään parhaillaan, voitaisiinko uusi henkilötunnus myöntää nykyistä helpommin. Siihen on ollut hyvin korkea kynnys tähän saakka. Tämä olisi ehkä ensiapua kymmenille tuhansille, jotka sitä kipeästi nyt tarvitsevat.
Harakan mukaan vahvan tunnistautumisen menetelmät ovat tekeillä.
– Niiden on tarkoitus tulla käyttöön yhä useammassa palvelussa niin, että jokainen voi varmistua siitä, että tunnistautuminen on turvallista.
”Sikamaiset ihmiset ansaitsevat jäädä kiinni.”
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiitti hallitusta että se asiaankuuluvalla vakavuudella otti kiinni ripeästi järkyttävään rikokseen.
– Ne sikamaiset ihmiset, jotka kiristävät ihmisten mielenterveyteen liittyvillä henkilökohtaisilla tiedoilla, he ansaitsevat jäädä kiinni ja saada tuomion.
Orpo oli huolissaan siitä, kuinka luottamus yhteiskuntaan ja henkilökohtaisten tietojen turvallisuuteen digitaalisen maailman terveyspalveluissa säilyy.
– Tämä ei ole hallitus-oppositio -kysymys, vaan tämä on yhteinen asia. Kysyisinkin, mitä me voimme yhdessä tehdä, jotta luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan, tietoturvaan ja meidän palveluihimme säilyy.
Harakka kiitti ”erittäin rakentavasta ja yhteistyöhakuisesta puheenvuorosta”.
– Kysymys on todellakin siitä, että tämä järkyttävä, vastenmielinen teko on ehkä viimeistään herättänyt meidät ymmärtämään sen, että kyberturvallisuus ja ylipäätään ihmisten tietosuoja on paitsi perusoikeus, myös yhteiskunnan selkäranka siinä datataloudessa, jota kohti olemme menossa, hän totesi.
Harakan mielestä on katsottava jo tulevaisuuteen, kunhan uhrit saavat ensin kaiken mahdollisen avun. Hän on saanut tehtävän koordinoida kaikkia kyberturvallisuuteen liittyvien alojen yhteistyötä.
– Niin, että varmistutaan, että finanssialalla, energia-alalla, telealalla, sote-, infra-, liikenne-alalla – kaikilla näillä yhteiskunnan ja myös yksilön kannalta tärkeimmillä alueilla huolehditaan turvallisuudesta ja siitä, että luottamus palautuu.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.