Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma: Sopu rahoitusmarkkinadirektiivistä tärkeä askel pääomamarkkinaunionin kehitykselle

Euroopan parlamentti
SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.

Euroopan unionin kolmikantaneuvotteluissa saavutettiin toissapäivänä sopu rahoitusmarkkinadirektiivin uudistuksesta. Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma pitää uudistusta tärkeänä niin tavallisten ihmisten sijoitusmahdollisuuksien kuin koko EU:n pääomamarkkinaunionin kehittämisen kannalta.

Demokraatti

Demokraatti

Rahoitusvälinemarkkinoita koskeva direktiivi (MiFID II) ja rahoitusvälinemarkkinoita koskeva asetus (MiFIR) ovat sijoituspalveluita- ja toimintaa säätelevää tärkeintä lainsäädäntöä EU:n kauppapaikoilla. Parlamentin S&D-ryhmän pääneuvottelijana toiminut, talous- ja raha-asioiden valiokunnassa vaikuttava europarlamentaarikko Heinäluoma pitää uudistusta tärkeänä niin tavallisten ihmisten sijoitusmahdollisuuksien kuin koko EU:n pääomamarkkinaunionin kehittämisen kannalta.

– Saimme sovittua muutoksista, jotka parantavat muun muassa sijoitustiedon laatustandardeja ja sijoittajansuojaa, kehittävät markkinatietojen yhdistämistä ja läpinäkyvyyttä sekä kieltävät eturistiriitaa aiheuttavat palkkiot. Muutokset madaltavat tavallisten kansalaisten kynnystä osallistua pääomamarkkinoille sijoittamalla. Näin saadaan säästämisestä kiinnostuneille tavalliselle kansalaiselle paremmat tuotot sijoittamisen kautta, Heinäluoma summaa tiedotteessaan.

– Sijoitusmarkkinoiden ja sijoittajien oikeuksien kannalta tarkat ja vertailukelpoiset markkinatiedot ovat ratkaisevan tärkeitä tietoon perustuvan päätöksenteon tukemiseksi. Siksi sovimme konsolidoituja kauppatietoja sisältävästä kaupankäyntinauhasta (consolidated tape, CT). Nauha jakaa jatkuvasti kaupan jälkeisiä tietoja ja tunnistaa kaupankäynnin kauppapaikan. Tavoitteena on, että nauha vähentää markkinaosapuolten välistä tietojen epäsymmetriaa ja lisää unionin houkuttelevuutta sijoituspaikkana. Tässä onnistumista arvioidaan myöhemmin, hän jatkaa.

HEINÄLUOMAN mukaan yksi sovun keskeisimpiä osatekijöitä on eturistiriitaa aiheuttavien palkkioiden kielto, joka astuu voimaan välittömästi.

– EU:n täytyy suojella sijoittajiaan. Maksujen vastaanottaminen sijoitusasiakkaiden toimeksiantojen välittämisestä vääristi kokonaisuutta ja niiden kieltäminen oli tarpeellista. Näin vahvistamme reilua ja avointa sijoitusmarkkinaa, jossa sijoittaminen lisää sijoittajien, eikä välittäjien varallisuutta, Heinäluoma sanoo.

Niissä maissa, joissa toimeksiantovirtamaksut ovat yleisempiä, täytyy toimeenpanna kielto 30.6.2026 mennessä.

Neuvotteluiden kokonaisuutta Heinäluoma kuvaa vaiheikkaaksi.

“Neuvottelut olivat monivaiheiset, mutta lopputuloksesta hyötyy jokainen yksittäinen sijoittaja ja säästäjä. Sijoittajansuoja paranee ja kustannukset alenevat. Jatkossa tavalliset yksityissijoittajat pääsevät helpommin käsiksi kaupankäyntitietoihin ja voivat helpommin valita sijoituskohteensa EU-laajuisilta markkinoilta. Yleistyvä yksityssijoittaminen lisää pääomamarkkinaunionin uskottavuutta ja luotettavuutta ja siten edistää unionin talouskehitystä, hän toteaa tiedotteessaan.

Kokonaisuus tulee seuraavaksi hyväksyttäväksi jäsenmaiden pysyvien edustajien COREPER II -toimielimelle sekä parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnalle, jonka jälkeen hyväksynnästä äänestävät Euroopan parlamentin täysistunto ja EU:n neuvosto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE