Politiikka
7.1.2022 07:23 ・ Päivitetty: 7.1.2022 08:09
Heinäluoma USA:n ja Venäjän neuvotteluista MT:ssä: ”Yksi asia on varma”
Euroopassa uutiset täyttyvät nyt Ukrainan kriisiin liittyvistä kovista lausunnoista. Jännitteiden aikana on tärkeätä, että vuoropuhelun kanavat ovat auki, diplomatia toimii ja maltti säilyy, SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma kirjoittaa Maaseudun tulevaisuuden kolumnissaan.
Hän kertaa, miten Venäjän ja Yhdysvaltain edustajat kohtaavat toisensa Genevessä ensi maanantaina. Keskiviikkona on vuorossa Nato-Venäjä-neuvoston kokous ja torstaina puolestaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kokous Wienissä. Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit pohjustivat alkavaa neuvottelukierrosta videokeskustelulla joulukuun lopulla.
– On enemmän kuin myönteistä, että neuvotteluyhteys on avattu nopeasti ja siinä ovat laajasti mukana kaikki keskeiset toimijat. Euroopan Unionille olisi toivonut keskusteluihin omaa tuoliansa, mutta nyt EU on läsnä jäsenmaidensa kautta. Neuvotteluasetelma kertoo, ettei EU ole sotilaallinen toimija.
Heinäluoma toteaa, että neuvottelujen keskiössä ovat Yhdysvaltain, Naton ja Venäjän keskinäissuhteet sekä Ukrainan asema.
– Ukrainan suvereniteetin palauttaminen ja Minskin sopimuksen täytäntöönpano ovat asioita, joissa edistymistä on nyt syytä laajasti toivoa.
– Yksi asia on varma: maanantaina käynnistyvistä neuvotteluista ei ole tulossa lupausta sotilasliitto Naton laajentumisoven sulkeutumisesta. Yhtä vähän tulossa on Ukrainan pääsy Naton jäseneksi lähivuosina. Sen sijaan neuvotteluiden tulos voi viedä Minskin sopimusta viedään eteenpäin, vähentää jännitteitä ylipäänsä ja vahvistaa käytännön luottamusta lisääviä mekanismeja, Heinäluoma näkee.
Heinäluoma sanoo, että Suomen ulkopoliittinen asema on vakaa ja tunnustettu.
– Silläkin on merkitystä, että emme omilla toimillamme vedä itseämme pelinappulaksi ja että ymmärrämme omissa toimissamme vakauden merkityksen juuri levottomina aikoina.
Heinäluoma muistuttaa, että presidentti Niinistö korosti tuoreessa, uudenvuoden puheen jälkeisessä kirjoituksessaan vakauden ja maltin merkitystä eikä ollut esittämässä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan linjanmuutosta.
– Moninkertainen ministeri ja itsenäisyytemme ajan ensimmäisiin ulkoministereihin kuulunut Väinö Voionmaa kirjoitti aikoinaan, että ”ulkopolitiikassa on ylläpidettävä niitä traditioneja, jotka ylläpitämistä ansaitsevat, kartettava äkkiotteita ja jyrkkiä käänteitä, jotka häiritsevät ulkopoliittista vakaantumista ja hyvää mainettamme maailmalla.” Vaikka monet asiat ovat muuttuneet, on jatkuvuudella ja ennustettavuudella erityinen merkitys juuri pienen maan ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Toimikaamme itse juuri niin kuin toivomme muidenkin toimivan, Heinäluoma päättää Maaseudun tulevaisuudessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.