Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluomien podcastissa ihmetellään Orpon karautusta paikalle – “Riitahan siitä nyt näytti sitten tulevan siitäkin”

Eveliina Heinäluoma ja Eero Heinäluoma tekevät yhdessä Heinäluomat – et ikinä arvaa -podcastia.

SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma toteaa tuoreessa Heinäluomat – et ikinä arvaa -podcastin jaksossa ymmärtävänsä, että koronan sulkutoimista on syntynyt Suomessa poliittista vääntöä.

Demokraatti

Demokraatti

–Mutta se, että sitten saadaan sulkutoimien lopettamisestakin riita aikaan, on vaikea ymmärtää.

Heinäluoma viittaa viime päivät kuumana käyneeseen keskusteluun rokotepassista.

Matkustamisessa Heinäluoma näkee rokotuspassista selvää hyötyä.

– Tällainen todistus on eduksi rajoja ylittäessä.

Sitä hän kuitenkin pohtii, olisiko passista kuitenkaan kotimaan tapahtumissa hyötyä.

– Kuvittelisin, että se voitaisiin ihan asiallisesti selvittää ilman mitään poliittista riitaa, mutta niinpä se Petteri Orpo (kok.) karautti tähän kentälle tällä kokoomuksen passivaatimuksella. Riitahan siitä nyt näytti sitten tulevan siitäkin, Heinäluoma sanoo.

Lisää aiheesta

Yhdessä isänsä kanssa podcastia tekevä kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.) toppuuttelee meppiä ja sanoo, ettei näkisi asiaa niin suureksi riidaksi.

– Kyllä itse ajattelen, että jos meillä olisi tällainen passi tai sähköinen todistus vaikkapa jokaisen kännykässä sovelluksella käytössä, kyllähän se luo jonkinlaista turvallisuuden tunnetta, Eveliina Heinäluoma sanoo.

– Mutta sitten on tietysti selvää, mihin pääministeri Marinkin (sd.) viittasi kyselytunnilla, että kyllähän tällaisen todistuksen käytännön toteutus on vielä aika lailla kysymysmerkkiä. Hän penäsi sitten kokoomuksen puheenjohtaja Orpolta vastausta, että miten kokoomus tämän käytännössä toteuttaisi. Koska tietysti sitten täytyy olla varmuus siitä, että ei ole mitään väärennöksiä tai sähköistä todistusta ei pysty käyttämään väärin.

Eero Heinäluoma kertoo kuulleensa Pori Jazzin järjestäjien puhuneen jossain, että ei siellä voi oikein ajatellakaan passien syynäämistä, kun on kymmeniätuhansia ihmisiä festivaaleilla.

– Ei taida tämä koronapassikaan olla sitten mikään ihmelääke, Eero Heinäluoma arvelee.

– Sen takia minä toivoisin, että poliitikot istuisivat nyt rauhassa alas oppositiossa ja hallituksessa ja kävisivät ilman profilointitarpeita näitä vaihtoehtoja lävitse. Kansalaiset arvostavat sitten loppujen lopuksi keskustelun jälkeen selkeitä ohjeita ja niille tukea, Eero Heinäluoma jatkaa.

Podcastin kaupunkipoliittisessa osiossa Eveliina Heinäluoma herättelee keskustelua Helsingin työpaikkatilanteesta. Työpaikkoja on siirtynyt naapurikaupunkeihin ja työpaikkaomavaraisuusaste on kärsinyt.

Eero Heinäluoma jakaa huolen.

– Jotain pitää tehdä, että keskusta ei näivety.

Hän muistuttaa, että maailmalla on paljon kaupunkeja, joissa keskusta on lähtenyt kuivumaan.

Hän sanoo pitkään ihmetelleensä, miksei Helsinki satsaa enemmän itään, kun Espookin on synnyttänyt Kehä I:n varteen kymmeniätuhansia työpaikkoja.

Kun katsoo Kehä I:tä itäpuolella, viime vuosiin saakka siellä on ollut Eero Heinäluoman mukaan todella hiljaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE