Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Helsingillä on varaa parempaan, korostaa SDP:n Eveliina Heinäluoma: “Toivon, että kaikki puolueet ovat heränneet siihen, että tarvetta on tehdä isoja korjausliikkeitä”

Helsinki on Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa on noin 38 000 työntekijää. Eveliina Heinäluoman mukaan kaupungin henkilöstön on aika saada kiitosta venymisestään vaikeina aikoina.

Helsingissä valmistaudutaan syksyn budjettineuvotteluihin, joista ei tälläkään kertaa ole luvassa helppoja. Sosialidemokraattisen ryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma korostaa, että SDP ei hyväksy leikkauslistoja vaan haluaa, että talouskasvu suunnataan parempiin palveluihin. Helsingillä on varaa parempaan.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Parempaan kaupunkiin, joka näkyy helsinkiläisille parempina ja riittävinä palveluina, Heinäluoma linjaa.

Helsingin väestönkasvu on jatkunut edelleen kovana.

– Kaikkien trendien ja ennusteiden mukaan kasvu tulee jatkumaan. Eli sellaista tilannetta ei ole näköpiirissä, jossa tämä tilanne muuttuu.

Heinäluoma muistuttaa, että Helsinki on ollut varovainen taloudenpidossaan aikaisempina vuosina. Myös leikkauksia peruspalveluihin on tehty. Nyt näyttää valoisammalta.

– Viime vuoden verotulot olivat ennakoitua huomattavasti suuremmat, samoin yhteisöverotuotot. Helsinki on hyötynyt talouden hyvästä draivista. Lisäksi pelifirmat ja kaupunkiin sijoittuneet suuret pankkialan toimistot näkyvät kaupungin taloudessa.

Heinäluoman mukaan sosialidemokraatit odottavat kohentuneen verotulovirran käyttämistä nyt nimenomaan palveluihin. Haasteena on Heinäluoman mukaan nyt se, pysyykö Helsinki väestönkasvun vauhdissa mukana. Erityisesti lasten, nuorten sekä ikäihmisten palvelut vaativat huomiota.

– Varhaiskasvatuksessa ja koulujen puolella pitää ottaa entistä kunnianhimoisempi tavoite, että meillä on päiväkotipaikkoja kaikille lapsille ja että lähipäiväkotiperiaate toteutuu. Tämä on perheiden arkeen ja sujuvuuteen liittyvä tekijä.

Heinäluoma esittää vakavan kysymyksen siitä, pystyykö Helsinki nykyisenkaltaisella taloudenpidolla huolehtimaan kasvavasta ikäihmisten ryhmästä.

– Sen palvelutarpeet ovat omaa luokkaansa, erityisesti kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen välinen siirtymä on kriittisellä tolalla. Helsinki on saanut huomautuksi asiasta aluehallintovirastolta.

Haastavasta tilanteesta lähdetään, koska viesti on niin selvä kaikilta toimialoilta ja virkamiehiltä, että raami jää todella vajaaksi. Toivon, että kaikki puolueet ovat heränneet siihen, että tarvetta on tehdä isoja korjausliikkeitä.

Ikuisuuskysymyksiä verojen suuruudesta, palvelujen määrästä ja laadusta sekä palkkojen koosta Heinäluoma lähestyy sanomalla, että demarit lähtevät siitä, että palvelujen on oltava kunnossa.

– Omana kohtanaan on sitten se, millä tavalla kaupungin hyvä tulos on rakentunut ja kuka siihen on osallistunut. Tietenkin kaupungin henkilöstö ja työntekijät.

– Varhaiskasvatuksen henkilöstöstä lastentarhanopettajat ovat olleet vahvimmin esillä, mutta on myös lukuisia muita pienipalkkaisia, naisvaltaisia ammattiryhmiä ja aloja, joilla kaikilla on palkankorotustarvetta.

Heinäluoman mukaan palkkakysymys on paitsi oikeudenmukaisuusasia myös kilpailukykytekijä.

– Tälläkin hetkellä olemme tilanteessa, jossa Vantaa on päättänyt jo korottaa kaupungin palkkoja. Onko uhkana mahdollisesti se, ettemme pysty jatkossa houkuttelemaan työntekijöitä korkeiden asumiskustannusten vuoksi, Heinäluoma kysyy.

Kaupungin henkilöstö on jo osallistunut säästöihin ja tuottavuuden parantamiseen, Heinäluoma korostaa.

– On siis kohtuullista, että heillekin kiitos annetaan.

Budjettineuvottelut alkavat puolueiden välillä lokakuun puolessavälissä. Pari viikkoa ennen sitä on odotettavissa sosialidemokraattien omat täsmälliset budjettitavoitteet. Neuvottelut eivät ole missään tilanteessa helpot, eivät nytkään.

– Haastavasta tilanteesta lähdetään, koska viesti on niin selvä kaikilta toimialoilta ja virkamiehiltä, että raami jää todella vajaaksi. Toivon, että kaikki puolueet ovat heränneet siihen, että tarvetta on tehdä isoja korjausliikkeitä ja pohtia sitä, haluammeko suunnata kasvun hedelmät helsinkiläisille ja huomioida kaupungin henkilöstön.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa on yhteensä noin 38 000 eri alojen ammattilaista ja asiantuntijaa neljällä toimialalla ja keskushallinnossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE