Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Helsingin poliisi tutkii epäiltyä pakkoavioliittoa törkeänä ihmiskauppana

Nora Vilva

Helsingin poliisi epäilee noin 40-vuotiasta miestä törkeästä ihmiskaupasta. Epäillyn rikoksen uhri on noin 20-vuotias nainen, jonka kanssa mies on poliisin mukaan tehnyt avioliittosopimuksen naisen ollessa vielä alaikäinen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi epäilee, että mies salakuljetti naisen Suomeen vuonna 2017. Suomessa mies ja nainen solmivat uskonnollisen liiton, kertoo poliisi.

– Nainen olisi halunnut myöhemmin erota, mutta epäilty ei antanut siihen suostumustaan, kertoo rikosylikomisario Hannu Kortelainen poliisin tiedotteessa.

Miehen epäillään uhkailleen naista sekä alistaneen häntä henkisesti ja fyysisesti.

Kortelaisen mukaan epäilty on Irakin kurdi, joka saapui Suomeen vuonna 2015. Epäillyn rikoksen uhriksi joutunut nainen taas oli poliisin tietojen mukaan 16-vuotias vuonna 2017. Kyseessä on Kortelaisen mukaan ollut järjestetty avioliitto.

Yksi peruste sille, että miestä epäillään törkeästä ihmiskaupasta, on Kortelaisen mukaan juuri se, että nainen ei ole voinut käyttää itsemääräämisoikeuttaan eikä päättää itse avioitumisestaan.

– Törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistö sisältää myös väkivallantekoja. (…) Väkivalta on alkanut aika heti siitä avioliiton solmimisesta, kertoo Kortelainen STT:lle.

Poliisin mukaan esitutkinnassa kertyneiden tietojen perusteella epäilty on muun muassa hallinnoinut naisen rahoja, valvonut hänen asioimistaan viranomaisten kanssa ja rajoittanut hänen liikkumistaan. Epäilty on poliisin mukaan myös määrännyt, milloin uhri saa puhua.

–  Mies on esitutkinnan perusteella käyttänyt asianomistajaa seksuaalisesti ja taloudellisesti hyväkseen, kertoo Kortelainen.

Tapauksen tutkinta epäiltynä ihmiskaupparikoksena alkoi Helsinki-Vantaan lentoasemalla heinäkuussa 2021. Tuolloin poliisille ilmoitettiin, että Suomeen saapuneessa lentokoneessa oli itkuinen nainen, joka matkusti yhdessä miehensä kanssa.

Rikosepäilyjä on selvittänyt valtakunnallinen ihmiskaupparikosten tutkintaryhmä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE