Politiikka
3.9.2023 11:06 ・ Päivitetty: 3.9.2023 14:29
Helsingissä osoitetaan mieltä rasismia ja fasismia vastaan – tukijoina yli sata järjestöä ja toimijaa
Helsingissä järjestetään tänään rasismia ja fasismia vastustava mielenosoitus. Me emme vaikene! -niminen mielenosoitus vaatii Suomeen antirasistista hallitusta ja politiikkaa. Mielenosoituksen tukijoiksi on järjestäjien mukaan ilmoittautunut yli sata järjestöä ja toimijaa.
Järjestäjien mukaan hallituksen yhdenvertaisuustiedonannon aiheuttama pettymys ja valtiovarainministeri Riikka Purran ilmoitus, ettei tiedonanto muuta perussuomalaisten poliittisia näkemyksiä, ovat saaneet aikeen ”voimakasta liikehdintää”.
– Tuen ilmauksia tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista, sanoo tutkija Sanna Valtonen mielenosoituksen lehdistötiedotteessa. Valtonen on yksi tapahtuman järjestäjistä.
– Sadat kirjailijat ovat koonneet oman rintamansa, samoin kasvatusalan ammattilaiset. Meihin on ollut yhteydessä valtava joukko näyttelijöitä, taiteilijoita, luovan alan ammattilaisia, erilaisia yhteisöjä, järjestöjä ja verkostoja sekä käsittämätön määrä yksittäisiä, erittäin motivoituneita kansalaisia.
Tapahtumassa kuullaan puheita muun muassa ihmisoikeusaktivisteilta, taiteilijoilta ja tutkijoilta. Lisäksi mielenosoituksessa esiintyy useita muusikkoja ja artisteja, kuten Vesta, Loituma, Olavi Uusivirta, Paleface ja Vuokko Hovatta.
Mielenosoituksen on kerrottu kokoontuvan yhdeltä iltapäivällä Senaatintorilla, josta se siirtyy kulkueena Töölön tapahtumapuistoon.
Helsingin poliisi arvioi puolen viiden aikaan iltapäivällä, että mielenosoituskulkueeseen osallistui noin 11 000 ihmistä.
Uutista päivitetty osallistumismäärällä klo 17.28
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
