Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hirmumyrsky Ida vei sähköt koko New Orleansista – Biden hyväksyi Louisianan pyynnön katastrofijulistuksesta alueelle

LEHTIKUVA / AFP / PATRICK T. FALLON
Vaille sähköä hirmumyrsky Idan vuoksi joutuneen hotellin työntekijä lastaa esteitä oven eteen, jotteivät ovet aukenisi kovassa tuulessa 29.elokuuta 2021.

Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden on hyväksynyt Louisianan osavaltion pyynnön tehdä katastrofijulistus hirmumyrsky Idan runtelemalle alueelle. Valkoinen talo kertoo asiasta verkkosivuillaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Katastrofijulistus mahdollistaa liittovaltiotason rahallista tukea muun muassa osavaltiolle ja 25 piirikunnan asukkaille. Uutiskanava CNN kertoo, että alueilla asuvat voivat saada tukea muun muassa väliaikaiseen asumiseen ja kotien kunnostamiseen.

Hirmumyrsky Ida saapui eilen Yhdysvaltoihin ja toi mukanaan rankkasateita, kovia tuulia ja tulvia. Paikoin osavaltiossa on annettu tulvavaroitus ja asukkaita kehotetaan etsimään välittömästi turvaa korkeammalla olevilta alueilta.

Ida on kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan heikentynyt kakkoskategorian myrskyksi. Sen tuulten nopeus on yhä yli 49 metriä sekunnissa. Aiemmin sunnuntaina Ida ehti edetä voimakkaana, neloskategorian hurrikaanina.

Lähes miljoona ihmistä ilman sähköä

Koko New Orleansin kaupungista ovat katkenneet sähköt hirmumyrsky Idan edetessä Louisianan osavaltiossa. Asiasta kertovat paikalliset viranomaiset Twitterissä. Sähköt toimivat ainoastaan generaattoreilla.

Poweroutage.us-sivuston mukaan koko osavaltiossa yli 950  000 asiakasta on sähköittä.

Yhdysvaltalaiskanava CNN kirjoittaa, että New Orleansin asukkaita on kehotettu rajoittamaan veden käyttöä, sillä sähkökatko vaikuttaa veden pumppaamiseen viemäreissä.

CNN uutisoi, että paikoin Louisianassa hätänumero ei ole ollut toiminnassa. Katkolle ei kerrottu syytä, mutta Ida on tuonut alueelle rankkasateita ja kovia tuulia.

Ainakin yksi ihminen kuollut

Yhdysvaltalaismediat kertovat, että ainakin yksi ihminen on kuollut Idan seurauksena saatuaan vammoja kaatuneesta puusta.

Idan on varoitettu voivan aiheuttaa voimakkaiden puuskien lisäksi myös hengenvaarallisia rannikolle iskeviä myrskyvuoksia. Useita ihmisiä on evakuoitu myrskyalueilta.

Louisianan osavaltioon on julistettu Idan vuoksi hätätila. 16 vuotta sitten hirmumyrsky Katrina kylvi tuhoa alueella ja lähes 1  800 ihmistä kuoli. Mississippijoen alajuoksulla sijaitseva New Orleansin kaupunki peittyi silloin lähes kokonaan tulvavesiin.

Uutista täydennetty ja päivitetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE