Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Hovioikeus ei muuttanut tuomiota – mies murhasi vaimonsa ja yritti lavastaa teon itsemurhaksi

Helsingin hovioikeus piti keskiviikkona käräjätuomion ennallaan jutussa, jossa mies murhasi vaimonsa ja yritti sitten lavastaa teon itsemurhaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Henkirikos tapahtui Helsingissä syyskuussa 2018. Oikeuden mukaan mies tappoi vaimonsa pariskunnan yhteisessä kodissa kuristamalla joko käsillään tai hankkimansa köyden avulla. Poliisille mies väitti, että vaimo oli tehnyt itsemurhan hirttäytymällä. Naisen vammat eivät kuitenkaan tukeneet miehen kertomusta.

Helsingin käräjäoikeus katsoi huhtikuussa 2019 antamassaan tuomiossa, että teon motiivi jäi epäselväksi. Todistajat kertoivat, että mies oli ollut mustasukkainen ja kontrolloiva ja muun muassa tarkkaillut vaimoaan puhelimen avulla.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että teko oli tehty vakaasti harkiten ja rikosta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävänä törkeänä. Näin ollen Mustafa Joma Al-Kenanin, 33, elinkautinen vankeusrangaistus murhasta ja hautarauhan rikkomisesta jäi voimaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE