Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Hallituksen pääkriitikko ei vaikene – ”Häpeäksi modernille lainsäädäntöprosessille”

Hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen arkkivihollinen, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kehottaa uudistuksesta päättäviä kansanedustajia menemään peilin eteen ja kysymään itseltään tietävätkö he mitä he ovat tekemässä.

– Olenko vakuuttunut siitä, että tämä on kansakunnan etujen mukaista? Onko tämä prosessi mennyt niin, että kehtaan sitä puolustaa, Vapaavuori neuvoo kansanedustajia.

– Tämä ei mene nyt sillä tavalla kuin sen 2010-luvun sivistysvaltiossa pitäisi mennä, hän sanoo Helsingin Sanomille.

Vapaavuori paheksuu lehden haastattelussa voimakkain sanankääntein keskustan ja kokoomuksen sopimusta, jossa keskusta on saamassa maakuntauudistuksen ja kokoomus markkinoiden toimintavapautta sosiaali- ja terveydenhuollossa lisäävän asiakkaan valinnanvapauden.

– Tällainen koplaus puolin ja toisin on häpeäksi modernille lainsäädäntöprosessille. Pidän valinnanvapauden lisäämistä järkevänä, mutta kun se itseisarvoisesti johtaa koko uudistusta, ollaan metsässä.

Vapaavuori ei hyväksy myöskään puheita, että hänen kritiikkinsä taustalla olisi halu vahingoittaa kokoomusta tai puheenjohtaja Petteri Orpoa.

– Silloin kun maahan rakennetaan historian suurinta hallintoreformia, keskeisten päättäjien tulokulma ei voi olla se, mikä on oman viiteryhmän lyhyen aikavälin vaalitaktinen tulokulma. Tässä on kysymys paljon isommista asioista kuin siitä, mikä on jonkun puolueen gallupkannatus viikon tai kuukauden päästä, Vapaavuori sanoo Helsingin Sanomille.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE