Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

HS-kysely koronaviruksesta: valtaosa ei kanna huolta – luottamus viranomaisiin on luja

Ambulanssi Lapin keskussairaalan sisäänkäynnin edessä.

Selvä enemmistö suomalaisista ei ole juurikaan huolissaan Kiinan koronaviruksesta, kertoo Helsingin Sanomien teettämä kysely. Vain kolmasosa vastaajista kertoo olevansa viruksesta huolissaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastaajista 28 prosenttia kertoi, ettei pidä virusta lainkaan huolestuttavana, ja 39 prosenttia sanoi, ettei ole siitä kovinkaan paljon huolissaan.

Vain viidelle prosentille virus aiheutti paljon huolta, ja 28 prosenttia kertoi olevansa jonkin verran huolissaan.

Yli puolet vastaajista sanoi uskovansa, että viruksen leviäminen saadaan kuriin suhteellisen pian. Yli 80 prosenttia kertoi luottavansa Suomen viranomaisten kykyyn torjua viruksen leviämistä.

Kantar TNS toteutti kyselyn internetpaneelissa tammi-helmikuun vaihteessa sen jälkeen, kun Suomessa oli vahvistettu ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa koronavirustartunta.

Kyselyyn vastasi noin 1 300 henkilöä, ja tulosten virhemarginaali on 2,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE