Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Lakiehdotus ulkoistaisi – yliopistot voisivat hankkia liki puolet tutkinnon pakollisista opinnoista ammattikorkeakoululta

Uuden lakiluonnoksen mukaan yliopistot voisivat vastedes hankkia lähes puolet koulutusvastuuseensa kuuluvan tutkinnon pakollisista opinnoista esimerkiksi ammattikorkeakoululta, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden käsiinsä saaman luonnoksen tavoitteena on entistä laajempi opetusyhteistyö.

Toiselta korkeakoululta hankittavan opetuksen tulisi lehden mukaan vastata hankkijan itsensä määrittelemiä tavoitteita.

Muun muassa ylijohtaja Tapio Kosunen opetus- ja kulttuuriministeriöstä vakuuttaa lehdelle, ettei korkeakoulujärjestelmän duaalimalli katoa uudistuksen myötä, vaan yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla säilyisi yhä omat lakinsa ja rahoituksensa.

Viime vuonna lainmuutoksella jo mahdollistettiin tutkintoihin kuuluvien kieli- ja viestintäopintojen hankinta muilta korkeakouluilta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE