Politiikka
1.7.2026 07:57 ・ Päivitetty: 1.7.2026 07:57
HS: Riikka Purra ei halunnut tavata Jan Vapaavuorta Garden-asioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo kieltäytyneensä tapaamisesta Garden Helsinki -hallihanketta edistäneen Jan Vapaavuoren kanssa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Purran mukaan halliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Vapaavuori pyysi tapaamista marraskuussa 2024. Purra sanoo kieltäytyneensä pyynnöstä, koska ei pitänyt hankkeen tukemista hedelmällisenä.
Hän kertoo kuulleensa tuolloin valtiovarainministeriön virkamiehiä, jotka olivat hanketta kohtaan kriittisiä. Vapaavuori tapasi virkamiehiä useaan kertaan.
KOKOOMUSTAUSTAISTEN jääkiekkovaikuttajien suurhallihanke sai keväällä 2025 hallitukselta lupauksen 35 miljoonan euron valtiontuesta.
Hallitus ei ole aiemmin kertonut kuka tukea esitti, oliko hankkeen hyötyjä tuolloin arvioitu kattavasti, ja millä perusteilla juuri tuo summa valittiin.
Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä kertoi Ylelle tiistaina, ettei ministeriö ehtinyt tehdä kehysriihtä varten hallista omia talous- ja työllisyysvaikutusarvioitaan, koska hanke tipahti niin yllättäen käsittelyyn.
Kyseessä on ehdollinen tukilupaus, ja valtionavustuspäätös asiasta tehdään myöhemmin mikäli hanke täyttää silloin tukiehdot.
Lisää aiheesta
Purra sanoo HS:lle olevansa pääministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa samaa mieltä siitä, että päätös tuesta syntyi normaalissa poliittisessa neuvotteluprosessissa.
- Kokoomus oli neuvottelijatasolla tuonut Gardenin tuen esityksenään pöytään. Se hyväksyttiin osana isoa kokonaisuutta, kuten pääministeri on todennut. Hallituspuolueilla on omia painotuksiaan, ja lopputulos on kompromissi, Purra kertoi HS:lle.
PÄÄMINISTERI Orpo myönsi tiistaina tiedotustilaisuudessa, että hanke oli kehysriihessä kokoomuksen ajama.
Orpo kiisti, että tukipäätös olisi ollut palvelus puolueen vaalirahoittajille. Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että Garden Helsingin takana on rakennusyhtiö SRV, jonka johtaja Ilpo Kokkila on tukenut kokoomusehdokkaita taloudellisesti.
Orpon mukaan hän ei ole koskaan puhunut hankkeen sisällöstä tai käytännön suunnitelmista Vapaavuoren kanssa, vaikka onkin tavannut entistä kokoomusministeriä ja urheiluvakuttajaa usein.
Vapaavuori sanoi aiemmin HS:lle, ettei ole virallisesti neuvotellut tuesta Orpon kanssa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
30.6.2026 13:06
Orpo: Kokoomus ajoi Garden Helsinki -areenan rahoitusta kehysriihessä
