Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Sampo Terho kertoo sairastuneensa v-alkuiseen tautiin – “Kyllä”

Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terhon sisällä kiehui viime tiistaina, kun kansanedustaja Kaj Turusen loikkaus kokoomuksen julkistettiin.

Demokraatti

Demokraatti

Terho täsmentää Helsingin Sanomissa tuntemuksiaan.

”Kyllä, sairastuin tähän tautiin (vitutukseen) päivän aikana. Se on politiikassa alati vaaniva tauti.”

Me erosimme sen takia, että puolue kaapattiin ja pelastaaksemme hallituksen, jotta hallitus pelastaisi Suomen.

Moni on hämmästellyt Terhon suurta harmitusta, koska hän lukeutuu itse puoluetoveriensa kanssa pahamaineisiin loikkareihin. Terho häipyi perussuomalaisista pian sen jälkeen, kun Jussi Halla-aho löi hänet puheenjohtajavaalissa.

”Tilannehan on täysin erilainen. Me erosimme sen takia, että puolue kaapattiin ja pelastaaksemme hallituksen, jotta hallitus pelastaisi Suomen.”

Terhon mukaan Turusen uusi puolue kokoomus sen sijaan houkutteli Turusta oman puoluepoliittisen etunsa tähden.

Lisää aiheesta

”Tällaista käytöstä ei hallituspuolueiden välillä harjoiteta, missä aamulla istutaan samassa pöydässä, puoliltapäivin lyödään puukko selkään ja iltapäivällä sanotaan, että ’normipäivä meidän puolueessamme’.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE