Kotimaa
30.3.2022 14:36 ・ Päivitetty: 30.3.2022 14:36
HS: Vapaavuori ei aio erota – ”Puheenjohtajisto on suhtautunut erittäin vakavasti asiaan”
Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kertoo Helsingin Sanomille, ettei hän aio erota puheenjohtajan tehtävästään. Vapaavuori kertoo, ettei ole tiennyt kaikkia yksityiskohtia Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan paikalta eronneen Mika Lehtimäen häirintätapauksesta.
Yle kertoi tiistaina, että Lehtimäen käyttäytymiseen liittyy myös fyysistä kajoamista, minkä Vapaavuori kiisti viime viikolla Ilta-Sanomien haastattelussa. Maanantaina erostaan ilmoittanut Lehtimäki välitti keskiviikkona asianajajansa kautta tiedotteen, jossa hän kiisti fyysisen häirinnän.
- On varmasti niin, ettei kaikkia tarvittavia tietoja ole tiedossamme tehdyistä selvityksistä huolimatta. Nyt asioita tulee julki tipoittain, mikä on aina huono tapa. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että nyt viimeistään koko vyyhti avataan, Vapaavuori sanoi HS:lle.
Vapaavuori sanoi, ettei Olympiakomitea voi kertoa kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia työnantajaa velvoittavan lainsäädännön takia.
Olympiakomitean hallitus on koolla keskustelemassa Lehtimäen tapauksesta keskiviikkoiltana. Vapaavuori pitää tiedotustilaisuuden torstaina kello 11.
- Puheenjohtajisto on suhtautunut erittäin vakavasti asiaan ja toiminut koko ajan hyvässä tarkoituksessa, Vapaavuori vakuutti HS:lle.
Lehtimäki sai viime lokakuussa varoituksen epäasiallisesta käytöksestä, mutta hänet valittiin maaliskuun alussa jatkokaudelle. Varoituksesta tiesivät Olympiakomitean puheenjohtaja Vapaavuori, toimitusjohtaja Mikko Salonen sekä varapuheenjohtajat Susanna Rahkamo ja Sari Multala, mutta Olympiakomitean hallituksen muita jäseniä ei informoitu asiasta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.