Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

HS: Viranomaisarviot koronaviruksen vaikutuksista Suomeen synkentyneet merkittävästi

Huoli ulkomailta Suomeen tulevista suomalaisista ja työikäisten vakavasta sairastumisesta on synkentänyt viranomaisarviota koronaviruksen vaikutuksista, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiantuntijat Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) pitivät tiistaina tilannekatsauksen eduskuntapuolueiden johdolle.

HS on haastatellut viisi paikalla ollutta. Heidän mukaansa viranomaisten analyysi oli muuttunut täysin toissaviikkoisesta vastaavasta kokouksesta.

– Viimeksi viesti oli, että ei ole aika millekään koville toimille. Nyt se oli, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta ollaan jo huonossa tilanteessa, yksi lähde kertoo.

Läsnä olleet kertovat, että uusilla arvioilla perusteltiin tuoreita rajoitustoimia, muun muassa ravintoloiden sulkemista.

Lähteiden mukaan THL:n laskelmia oli synkentänyt arvio siitä, että Suomeen saapuu noin 200 000 riskialueilla maailmalla ollutta suomalaista. Tätä THL ei ehtinyt ottaa huomioon laskelmissaan aiemmin, kun valmiuslain käyttöönottoa valmisteltiin.

Arviota on synkentänyt myös se, että koronaviruksen takia tehohoitoon joutuneita työikäisiä on enemmän kuin viranomaiset pari viikkoa sitten uskoivat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE