Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huhtasaari Satakunnan kansalle: Kotini on aiemminkin joutunut ilkivallan kohteeksi

Laura Huhtasaari.

Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren kodin ikkunoita on rikottu perheen joululoman aikana.

Huhtasaari kertoi kotikaupungissaan Porissa ilmestyvälle Satakunnan Kansalle, että kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun hänen kotinsa joutuu ilkivallan kohteeksi.

Hän sanoo saaneensa myös epäasiallisia viestejä.

– Joulukuun alussa talon seinään oli spreijattu “homohuora”. Siihen on nyt jo maalattu päälle. Tämä rikkoo kaikki rajat, kun kotiin tunkeudutaan, Huhtasaari sanoo lehden verkkosivuilla.

Presidenttiehdokas uskoo, että turvatasoa nostetaan tapauksen vuoksi. Hän kertoo Satakunnan Kansalle huomanneensa tapahtuneen perjantaina iltapäivällä palatessaan Sveitsistä, jossa oli perheensä kanssa viettämässä joulua. Taloyhtiön puheenjohtaja oli huomannut teon jo aikaisemmin ja tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Kaikkiaan ikkunoita oli rikottu kaksi, eikä Huhtasaari ollut löytänyt kiviä tai muita vastaavia esineitä talon sisältä.

Huhtasaari viestitti STT:lle perjantaina illalla, ettei halua nyt kommentoida asiaa enempää.

Poliitikkojen koteihin kohdistuvia tekoja tulee julkisuuteen harvoin. Vuonna 2015 silloisen valtiovarainministerin Alexander Stubbin (kok.) kodin ikkunoita ammuttiin ilmakiväärillä, kun Stubb perheineen oli nukkumassa.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi ampumiseen osallistuneen miehen puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Tuomio tuli muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Mies oli myös kivittänyt Stubbin kodin ikkunoita ja ulko-ovea toisen epäillyn kanssa. Toinen mies kuoli esitutkinnan aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE