Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Husu Hussein on erotettu SDP:n Helsingin valtuustoryhmästä ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka

SDP:n Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma kertoo Twitterissä illansuussa, että Husu Hussein on erotettu ryhmästä.

Demokraatti

Demokraatti

“Asian vakavuuden vuoksi ryhmämme päätti kokoontua jo tänään illalla käsittelemään valtuutettu Husu Husseinin toimintaa. Ryhmä kuuli Husseinia ja keskusteli tilanteesta. Ryhmämme on päättänyt erottaa Husu Husseinin SDP:n valtuustoryhmästä ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka.”

Tänään paljastui, ettei Husseinin tarina rasistisen taksiasiakkaan jättämisestä moottoritielle ollut täysin totuudenmukainen.

Hussein väitti runsas viikko sitten sunnuntaina Twitterissä, että pysäytti ajamansa taksin moottoritiellä ja pyysi asiakasta poistumaan kyydistä. Toisessa tviitissä hän sanoi jättäneensä henkilön moottoritien varrella olevalle bussipysäkille.

Taksi Helsinki vahvisti maanantaina selvitysten perusteella, ettei asiakasta todellisuudessa poistettu taksin kyydistä.
Hussein pyysi maanantaina Twitterissä anteeksi toimintaansa ja sitä, että on valehdellut.

– Pysäytin auton hetkeksi ja kun asiakas rauhoittui, jatkettiin matkaa ja vein hänet kotiin, Hussein kirjoitti Facebookissa.

Hänen mukaansa tarkoituksena oli herättää keskustelua ulkomaalaistaustaisten taksinkuljettajien kokemasta jatkuvasta rasistisesta häirinnästä.

– Tarkoitus ei ollut tehdä rasisteille salapoliisitehtävää, vaan yhteen vetävä kertomus taksikuskin rasistisesta arjesta.

Aiemmin päivällä Helsingin Sanomat kertoi, että Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista.

Hussein kertoi eri medioissa vaihtelevia versioita siitä, minkä yön taksimatkasta jupakassa on kyse. Helsingin poliisista kerrotaan STT:lle, että poliisille tehtiin maanantaina rikosilmoitus, jonka mukaan kuljettaja olisi joutunut rasistisen nimittelyn kohteeksi taksimatkan aikana 3. marraskuuta eli sunnuntaina.

Heinäluoman mukaan erottamisen syynä valehtelu ja siitä johtuva luottamuspula.

“Ryhmä edellyttää jokaiselta valtuutetulta rehellisyyttä ja valtuutetun tehtävän edellyttämää arvokasta toimintaa. On selvää että myös Husun on jatkossa toimittava näin jotta hänellä enää olisi mahdollisuus toimia ryhmän jäsenenä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE