Työmarkkinat
28.5.2025 06:17 ・ Päivitetty: 28.5.2025 06:19
IAU hylkäsi ilmailualan palveluiden sovintoesityksen
Ilmailualan Unioni IAU on hylännyt sovittelijan 27. toukokuuta tekemän sovintoesityksen.
Palta toteaa tiedotteessaan, että se olisi ollut valmis ehdotuksen hyväksymään.
Palta kertoo olevansa tilanteeseen pettynyt. Sovintoehdotus olisi tuonut alalle yleisen linjan mukaiset palkankorotukset.
– IAU on ilmoittanut neljän tunnin mittaisista lakoista perjantaille 30.5., maanantaille 2.6., keskiviikolle 4.6. ja keskiviikolle 11.6. Olisimme toivoneet, että lakot ja niistä lentomatkustajille aiheutuva haitta olisi voitu välttää, erityisesti näin koulujen lomakauden alkaessa. IAU:n kohtuuttomat vaatimukset eivät ole millään tavalla suhteutettuja näiden yhtiöiden taloudelliseen tilanteeseen, neuvottelujohtaja Pasi Vuorio Paltasta sanoo.
IAU tavoittelee edelleen alalle muita aloja korkeampia korotuksia, vaikka valtaosa muista lentoliikenteen henkilöstöryhmistä on hyväksynyt yleisen linjan mukaiset korotukset.
IAU perustelee linjaansa sillä, että sopimusala on jäänyt vuosina 2021 ja 2022 toteuttamatta jääneiden palkankorotusten vuoksi jälkeen yleisestä linjasta.
Palta toteaa olevansa valmis neuvottelemaan yleisen linjan mukaisesta ratkaisusta myös sovittelun ulkopuolella, mikäli IAU luopuu kaikista ilmoittamistaan työtaistelutoimenteistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.