Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IL: Puoluesihteeri lähetti kokoomusta ja Orpoa haukkuvan, sängyssä kuvatun videon – “En minä ollut alaston, vaan menossa nukkumaan”

Sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen lähetti ennen vappua videotervehdyksen, joka on Iltalehden mukaan ihmetyttänyt sekä puolueen omaa väkeä että hallituskumppaneita.

Demokraatti

Demokraatti

Iltalehden mukaan Torvinen makaa sängyllä ilman paitaa ja moittii kokoomusta ja sen puheenjohtajaa Petteri Orpoa.

Iltalehden tietojen mukaan sinisten puheenjohtaja Sampo Terho olisi pitänyt videosta puhuttelun Torviselle, joka kommentoi lehdelle asiaa sanomalla, ettei kokenut tulleensa ripitetyksi.

“Olen kertonut hänelle (Terho), että lähettelen ystävilleni videoita lähes päivittäin, se on ihan normihommaa”, Torvinen sanoi Iltalehdelle keskiviikkona eduskunnassa.

Torvisen sanoo “tykkäävänsä olla ihmisten kanssa alastomana – tai en minä ollut alaston, vaan menossa nukkumaan”.

Torvisen mukaan video on mennyt ”noin 60:lle ystävälle”.

“He ovat äänestäjiäni, tukihenkilöitäni tai puolueen työntekijöitä.”

Lisää aiheesta

Torvinen sanoo lähettävän videoitaan usein, ja myös aiheet vaihtelevat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE