Uutiset
17.3.2019 07:16 ・ Päivitetty: 17.3.2019 07:16
Imatralla yrittäjänä toiminut Kalle Huikko haluaa parantaa maakuntien työllisyyttä – ”Hyvä elämä on työtä ja mahdollisuutta työhön”
Yli kolmekymmentä vuotta Imatralla yrittäjänä toiminut Kalle Huikko lähti SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi pitkäaikaisen ystävän innostamana.
Suomen Kerta Oy:n Imatralle perustanut Huikko haluaisi kansanedustajana edistää etenkin maakuntien työllisyyttä.
– Työllisyys ja PK-teollisuuden toimintaedellytysten parantaminen työllistäjänä ovat minulle ensisijaisia tavoitteita. Hyvä elämä on työtä ja mahdollisuutta työhön ja työllisyys on parasta sosiaalipolitiikkaa, Huikko linjaa.
Työn lisäksi hyvän elämän turvaa Huikon mielestä mahdollisuus kouluttaa itseään. Hyvän elämän edellytys on hänen mielestään myös terve ja puhdas ympäristö. Huikko pitää tärkeänä, että kannamme vastuuta planeetastamme niin, ettei vastuu jää jälkipolvien taakaksi. Omassa vaalipiirissään Kaakkois-Suomessa Kalle Huikko parantaisi liikenneväyliä.
– Tiestö ja rautatiet on saatava kuntoon jo työllisyydenkin näkökulmasta. Ensimmäisenä Luumäki-Hamina/Kotka -tien leventäminen, hän toteaa.
Kalle Huikko kuvailee itseään vastuuntuntoiseksi, elämää kokeneeksi ja työtä pelkäämättömäksi eduskuntavaaliehdokkaaksi. Jos ajassa voisi palata taaksepäin, hän antaisi kokemuksen syvällä rintaäänellä nuorelle itselleen yhden neuvon:
– Muista kansainvälistyminen. Opi vieraista kulttuureista ja ihmisistä elämän syvyyttä ja taitoa!
Poliittiseksi esikuvakseen Kalle Huikko nostaa Mauno Koiviston.
– Hänessä oli kolmannes filosofia, kolmannes reaalipolitiikkoa ja kolmannes inhimillisyyttä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.