Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Infektion leviämisen estäminen risteilyaluksella oli täysin riittämätöntä” – kaksi risteilyaluksella koronavirustartunnan saanutta ihmistä on kuollut

Kaksi Jokohaman edustalle eristetyllä risteilyaluksella koronavirustartunnan saanutta ihmistä on kuollut, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viranomaislähteen mukaan virukseen on kuollut yksi nainen ja yksi mies, jotka olivat molemmat yli 80-vuotiaita. Heidät oli siirretty maihin sairaalahoitoon noin viikko sitten. Molemmilla kerrotaan olleen myös muita sairauksia. Maan terveysministeriö ei ole vahvistanut tietoa.

Diamond Princess -risteilyaluksella on NHK:n mukaan todettu yhteensä jo yli 600 koronavirustartuntaa. Kun alus asetettiin karanteeniin 5. helmikuuta, sen kyydissä oli noin 3 700 ihmistä. Sairastuneita on siirretty hoitoon pois alukselta.

Lisäksi eilen lähtöluvan sai noin 440 matkustajaa, joilla ei ole testeissä todettu koronavirusta. Torstaina laivalta lähti jälleen ihmisiä, uutistoimisto AFP kertoo.

Eristyksen aikaiset olosuhteet ovat kirvoittaneet kritiikkiä paitsi hytteihinsä suljetuilta matkustajilta myös ainakin Koben yliopistossa infektiosairauksia tutkivalta Kentaro Iwatalta. Hän latasi nettiin videoita, joilla kutsui karanteenin järjestelyjä “täysin kaoottisiksi”. Videot on sittemmin poistettu.

– Infektion leviämisen estäminen risteilyaluksella oli täysin riittämätöntä, Iwata arvioi.

Japanin terveysministeriö riensi oitis kiistämään kritiikin.

Lisää aiheesta

Kyseinen risteilyalus on suurin yksittäinen koronaviruksen leviämispiste Kiinan ulkopuolella. Aluksen ulkopuolella Japanissa on todettu 84 tartuntaa.

Kiina korjasi jälleen tartuntalukuja

Kiinassa koronavirustartuntojen määrä Hubein osavaltiossa näyttää olevan laskussa. Maan viranomaisten mukaan viruksesta eniten kärsineessä Hubeissa todettiin keskiviikon jälkeen noin 630 uutta tartuntaa. Vielä eilen uusia tartuntoja kerrottiin löytyneen maakunnasta noin 1 700.

Koronavirukseen kuolleiden määrä kasvaa edelleen. Hubeissa kerrottiin torstaina yli sadasta uudesta kuolemantapauksesta. Manner-Kiinassa uuteen koronavirukseen on yhteensä kuollut ainakin yli 2 100 ihmistä.

Hubein ulkopuolella uusia kuolemantapauksia kerrottiin olevan alle kymmenen ja uusi tartuntoja vain 45.

AFP:n mukaan Kiinan viranomaiset kertoivat jälleen torstaina epätarkkuuksista tartuntamäärien raportoinnissa. Hubeissa viranomaiset päätyivät alentamaan aiemmin raportoituja tartuntamääriä noin 280 tapauksella.

Koko maassa koronavirustartuntoja on todettu tähän mennessä yhteensä yli 74 500. Muualla maailmassa tartuntoja on todettu yhteensä noin tuhat.

Ensimmäiset uutiset koronaviruksen leviämisestä tulivat Hubeissa sijaitsevasta Wuhanin miljoonakaupungista joulukuun lopulla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE