Ulkomaat
20.6.2019 04:46 ・ Päivitetty: 20.6.2019 04:46
Intia ohittaa Kiinan maailman väkirikkaimpana maana alle 10 vuoden sisällä, ennakoi YK-raportti
Intia ohittaa Kiinan maailman väkirikkaimpana maana alle kymmenen vuoden kuluessa, ennakoi tuore YK-raportti.
Tällä hetkellä Kiinassa ja Intiassa asuu yhteensä noin 37 prosenttia maailman väestöstä.
Kiinan väkiluku on noin 1,4 miljardia, kun Intiassa asuvia on noin 1,3 miljardia. Tällä viikolla julkaistu raportti arvioi, että Intian väkiluku ohittaa Kiinan vuoteen 2027 mennessä.
Seuraavina vuosikymmeninä kymmenien maiden väestön odotetaan vähenevän pääosin alhaisen syntyvyyden vuoksi. Joissakin maissa taustalla on myös maastamuuton suuri määrä.
Kiinan väkiluvun odotetaan laskevan vuoteen 2050 mennessä yli kaksi prosenttia.
Ikääntyvän väestön kanssa painiva Kiina on yrittänyt kääntää kurssia ja luopunut yhden lapsen politiikastaan, mutta yritykset lisätä syntyvyyttä ovat epäonnistuneet, kertoo CNN.
Väestön ikääntyminen kuuluu isoihin globaaleihin trendeihin. Raportin mukaan vuonna 2050 joka kuudes maailman ihminen on yli 65-vuotias, kun tällä hetkellä heitä on noin yhdeksän prosenttia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
19.6.2019 18:19
”Meidän täytyy tähdätä 2040-luvulle, jossa työllisyysaste on yli 80 prosenttia” – Rinne: Chillailuun ei varaa
18.6.2019 09:26
Eveliina Heinäluoma: Hallitus tukee ilmastonmuutoksen vastaista työtä raideinvestoinneilla
Politiikka
18.6.2019 07:18
SDP:n Piirainen liikenneinfran lisäpanoksista: ”Erittäin merkittävä teko”
Politiikka
18.6.2019 06:37
Hallitus päätti vuoden 2019 toisesta lisätalousarvioesityksestä
Työmarkkinat
14.6.2019 08:35
Suurliiton jäseniltä tuli jo vaatimuslista: Kiky-tunnit pois tai kunnon korvaus, palkankorotukset yleiskorotuksena
Ulkomaat
14.6.2019 08:45
Omaninlahden hyökkäysten tekijää etsitään – Yhdysvallat julkaisi videon ja syyttää Irania