Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Suurliiton jäseniltä tuli jo vaatimuslista: Kiky-tunnit pois tai kunnon korvaus, palkankorotukset yleiskorotuksena

Kilpailukykysopimuksen työajan pidennys pitää perua kokonaan tai siitä täytyy maksaa kunnon korvaus. Palkankorotukset on maksettava yleiskorotuksena. Tämä oli pääviesti, kun Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL kysyi jäsenistöltään, mitä he odottavat ensi talven sopimusneuvotteluista.

Demokraatti

Demokraatti

Neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch on erittäin tyytyväinen kyselyyn vastaajien määrästä, heitä oli noin 8 500.

– Voimme vain arvailla, johtuuko tämä kiinnostus kylmästä kyydistä, jota palkansaajat ovat yhteiskunnassa viime vuosina saaneet, hän pohtii tiedotteessa.

JHL:n jäsenet ovat vahvasti sitä mieltä, että kikyn työajan pidennykset on peruttava – se on ihan periaatteellinen kysymys. Kuitenkin 54 prosenttia vastanneista hyväksyisi kiky-tuntien säilyttämisen, jos rahaa pistetään riittävästi pöytään. Vain noin kolmasosa vastanneista vaatii ehdottomasti työajan lyhentämistä.

– Mitä nuorempia ikäryhmiä tarkastellaan, sitä valmiimpia JHL:läiset ovat hyväksymään kiky-tuntien säilyttämisen rahallista korvausta vastaan.

Paikallisesti sovittavissa erissä mielipiteet jakaantuvat selvästi.

Lähes 85 prosenttia vastaajista kannattaa palkankorotusmuotoa, jossa suurin osa olisi kaikille maksettavaa yleiskorotusta. Paikallisesti sovittavissa erissä mielipiteet jakaantuvat selvästi. Kannattajia on jonkin verran enemmän kuin vastustajia.

Lisää aiheesta

JHL:n tutkimuspäällikön Pertti Mäkelän mukaan on kuitenkin otettava huomioon se, että neljäsosa vastaajista ei osannut ottaa asiaan kantaa.

– Mitä nuoremmasta jäsenryhmästä on kyse, sitä harvemmat ovat osanneet ottaa kantaa paikallisen erän tarpeellisuuteen. Kenties paikallisten erien neuvottelumekanismi on jäänyt vieraaksi.

Kaikille samansuuruisen euromääräisen korotuksen kannalla on 42 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä paljon kannatusta – 35 prosenttia vastaajista – on myös sekalinjalla.

– Mitä vanhempaan ikäryhmään vastaajat kuuluvat, sitä useammin he kannattavat samansuuruista euromääräistä korotusta kaikille. Vastaavasti mitä nuorempia ikäryhmiä tarkastellaan, sitä enemmän kannatetaan euro- ja prosenttikorotuksen yhdistelmälinjaa, Mäkelä toteaa.

Tärkeimmiksi työaikoihin liittyviksi tavoitteiksi JHL:läiset nostivat työaikojen terveysvaikutukset ja työpäivän yhtäjaksoisuuden. Työpäivän yhtäjaksoisuuden tärkeys näyttää korostuvan iän karttuessa samoin kuin huoli työaikojen terveellisyydestä.

Vain vajaa neljännes JHL:läisistä olisi valmis nostamaan sopimusneuvotteluihin mukaan ilmastonmuutosta hillitseviä tai muuhun ympäristöystävälliseen toimintaan tähtääviä tavoitteita. Puolet vastaajista ei osaa ottaa asiaan kantaa. Naiset suhtautuvat miehiä myönteisemmin ympäristöasioiden liittämisen työehtosopimusneuvotteluihin.

Liitto huomauttaa, että ympäristöasioiden huomioiminen tes-neuvotteluissa ei ole pelkästään nuorison juttu, vaan iäkkäimmissä jäsenissä on suhteellisesti jopa hieman enemmän valmiutta huolehtia ympäristöasioista.

Mukana on myös yllättäviä tuloksia.

Liiton sopimusneuvottelijat ja hallitus ovat käsitelleet kyselyn tuloksia. Neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch korostaa, että niillä on keskeinen merkitys sopimustavoitteiden valmistelussa.

– Jäsenten mielipiteet antavat meille selkänojaa neuvotteluihin valmistautumisessa. Elokuussa työstämme tavoiteluonnoksia ja kysymme niistä jäsenien mielipidettä.

Karraschin mukaan pääosin aktiivien ja rivijäsenten näkemykset sopimustavoitteista ovat hyvin yhtenäiset. Mukana on kuitenkin myös yllättäviä tuloksia.

– Sekalinjan kannatus palkankorotuksissa on todella yllättävä asia. Sitähän ilmoitti kannattavansa kolmannes vastaajista. Jossain määrin yllättävää on myös se, että jäsenistömme on valmis harkitsemaan rahakorvauksen hyväksymistä kikyn työajan pidennyksestä. Tämä kertoo varmaankin siitä, että eri työaikamuodoissa työajan pidennys koetaan eri tavalla, Karrasch toteaa.

SAK:laisen JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE