Ulkomaat
1.7.2026 05:47 ・ Päivitetty: 1.7.2026 05:47
Irlannin EU-puheenjohtajuus alkoi: teknojättien vahva ote maasta huolettaa
Irlannin puolivuotiskausi EU:n puheenjohtajamaana alkaa tänään. Valtion sidokset teknologiayhtiöihin ja Venäjän alumiinivientiin keräävät kritiikkiä, mutta Irlanti vakuuttaa pystyvänsä hoitamaan EU-asioita ilman eturistiriitoja.
Irlanti on kertonut etukäteen, että sen prioriteetit puheenjohtajamaana ovat kilpailukyvyn edistäminen, unionin perusarvojen vahvistaminen ja turvallisuuden parantaminen.
Irlannin mukaan sen puheenjohtajakauden tärkein yksittäinen asiakokonaisuus on EU:n vuosien 2028-2034 budjetti, josta on määrä päästä sopuun vuodenvaihteeseen mennessä.
Budjetti halutaan maaliin tämän vuoden aikana, sillä ensi keväänä EU:n suurvaltoihin lukeutuvassa Ranskassa on presidentinvaalit eikä budjetista ole haluttu vaaliteemaa.
Irlanti saa puheenjohtajakapulan Kyprokselta, ja Irlannin jälkeen vuorossa on Liettua.
EU:n puheenjohtajamaa vaihtuu puolen vuoden välein. Puheenjohtajamaa johtaa EU:n neuvoston eli jäsenmaiden työtä ja neuvotteluita komission ja EU-parlamentin kanssa EU-lainsäädäntöön liittyvistä asioista.
IRLANNIN puheenjohtajuuden yhteydessä on kiinnitetty huomiota muun muassa suurten kansainvälisten teknologiayhtiöiden tärkeään rooliin Irlannissa.
Monilla globaaleilla teknologiayhtiöillä on keskeisiä toimintoja Irlannissa, minkä seurauksena yhtiöt ovat merkittäviä veronmaksajia saarivaltiolle.
Irlannin yleisradioyhtiö RTE:n mukaan pelkästään Apple ja Microsoft maksoivat vuonna 2024 lähes 40 prosenttia kaikista Irlannin keräämistä yritysveroista.
Teknologiayhtiöiden merkittävän aseman on pelätty vaikuttavan Irlannin toimintaan unionin puheenjohtajamaana samaan aikaan, kun EU:n asialistalla on monia tietoteknologiaan, viestintään, sosiaaliseen mediaan ja internetiin liittyviä asiakokonaisuuksia.
Muun muassa EU-parlamentin vasemmistoryhmään kuuluva irlantilaismeppi Lynn Boylan on nostanut esiin Irlannin ristiriitaisen aseman globaalien teknologiajättien tärkeänä asemamaana ja samaan aikaan EU:n digipolitiikan vetäjämaana.
Irlannin tekoälyasioista ja viennin edistämisestä vastaava apulaisministeri Niamh Smyth kiisti Politico-julkaisulle, että saarivaltion talouden vahva teknologiasuuntautuneisuus vaikuttaisi puheenjohtajuuskauden asioiden hoitoon.
- Meillä on ollut useita puheenjohtajuuksia aiemminkin, ja olemme aina tehneet työmme hyvin ja objektiivisesti. EU-puheenjohtajuus on kuin minkä tahansa komitean puheenjohtajana oleminen: siinä on oltava objektiivinen ja siinä on saatava ihmiset yhteen, Smyth sanoi Politicolle.
MAAN SUHDE venäläisbisnekseen puhuttaa myös. Saarivaltiossa toimivan suuren alumiinioksidin valmistajan Aughinish Aluminan vienti Venäjälle on herättänyt huomiota.
Alumiinioksidia käytetään alumiinin valmistamiseen. Raaka-aine ei ole EU:n Venäjän vastaisten pakotteiden listalla, mutta Venäjän on arvioitu käyttävän Irlannista tuodusta alumiinioksidista valmistettuja osia aseissa, joita se käyttää Ukrainaa vastaan.
Aughinish Aluminan omistaa venäläinen metallijätti Rusal. Suurimman osan Aughinish Aluminan vuotuisesta noin kahden miljoonan tonnin tuotannosta on arvioitu päätyvän Venäjälle.
Aughinish Aluminan tuotantolaitosta Irlannissa on pidetty Euroopan suurimpana alumiinioksidin valmistajana.
Irlannissa on meneillään selvitys Aughinish Aluminan vientitoiminnasta.
EU:n ulkoasioiden korkean edustajan Kaja Kallaksen mukaan unionin pitäisi kiristää pakotteitaan koskemaan myös alumiinioksidin vientiä Venäjälle.
- Mitään eurooppalaisia tuotteita ei pitäisi päätyä ukrainalaisia siviilejä tappaviin drooneihin ja ohjuksiin, Kallas sanoi Irlannin ulkoministerin Helen McEnteen kanssa kesäkuussa pitämässään tiedotustilaisuudessa.
Teksti: STT / Tuomas Savonen
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
