Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IS: Jussi Halla-aho puhui potaskaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esitti eilen virheellisen väitteen fossiilisten polttoaineiden osuudesta energiantuotannossa A-Studiossa, kertoo Ilta-Sanomat.

Demokraatti

Demokraatti

– Nämä kurjistukset kohdistuvat suurten kaupunkien ulkopuolella asuviin ihmisiin. Sähköveron laskeminen on ilman muuta toimenpide jota me kannatamme. Tässäkin asiassa täytyy säilyttää suhteellisuudentaju. Suomessa energiasta vain alle kymmenen prosenttia tuotetaan fossiilisilla. Tavoitteet tulee sopeuttaa siihen, miten paljon Suomi on tehnyt ilmastotalkoiden eteen jo 1990-luvulta lähtien. Työnnämmekö teollisuutta täältä sellaisiin paikkoihin jossa se saastuttaa paljon enemmän kuin Suomessa, Halla-aho sanoi televisiossa.

IS uutisoi, että Tilastokeskuksen viimeisimpien, joulukuussa julkaistujen vuotta koskevien 2018 tilastojen mukaan Suomen energiantuotannosta peräti 40 prosenttia, ei kymmenen prosenttia, tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla ja turpeella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE