Ulkomaat
28.12.2021 06:41 ・ Päivitetty: 28.12.2021 06:41
Israel iski Syyriaan – ohjusiskun kohteena Latakian satama
Israel on tehnyt ilmaiskun Syyrian satamakaupunki Latakiaan, kertoo Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana.
Syyrialaismedian mukaan Israelin isku Latakiaan oli jo toinen tässä kuussa.
Sanan mukaan Israelin ohjusiskun kohteena oli Latakian sataman rahtikonttien säilytysalue. Uutistoimisto kertoo iskun aiheuttaneen merkittäviä aineellisia vaurioita ja sytyttäneen tulipaloja.
Israelin edellisen, 7. joulukuuta tekemän iskun kohteena oli Latakian satamaan saapunut iranilainen aselähetys. Britanniassa toimivan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan tuolloin isku aiheutti satamassa useita räjähdyksiä, mutta ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Järjestö kertoo, että sen sijaan marraskuussa Israelin tekemässä iskussa kuoli kolme syyrialaista sotilasta ja kaksi muuta syyrialaista, joilla oli yhteyksiä libanonilaiseen shiiajärjestö Hizbollahiin.
Israel kommentoi harvoin yksittäisiä iskujaan koillisen rajanaapurinsa alueella. Israel on kuitenkin sanonut tehneensä vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan aikana satoja iskuja Syyrian alueella. Israelin armeijan raportin mukaan se teki viime vuonna Syyriaan iskuja noin 50 kohteeseen.
Israel ja Syyria ovat edelleen sodassa keskenään. Israelin arkkivihollinen Iran on Syyrian tärkeä liittolainen, ja Syyriassa on iranilaisia joukkoja. Israelin sotilastiedustelun johtaja kenraalimajuri Aharon Haliva on syyttänyt Irania ”jatkuvasta valtionvastaisesta ja terroristisesta toiminnasta” Lähi-idässä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.