Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Janne Riiheläinen: Tämän kaiken Vladimir Putin on jo onnistunut häviämään

Antti Pitkäjärvi
Kolumnit

Janne Riiheläinen

Kirjoittaja on bloggaaja ja turvallisuuspolitiikan kommentaattori.

Harva valtionjohtaja on näin lyhyessä ajassa menettänyt näin monta asiaa ympäriltään – ja siksi Vladimir Putin ei voi enää perääntyä reitiltään.

Janne Riiheläinen

Itämeri kuohuu kaasusta. Nordstream-putkiston hybridi-isku on jo nyt tuottanut toivottua tulosta, kun huomio on kääntynyt siihen. Venäjä haluaakin muuttaa vallitsevan keskustelun suuntaa, sillä helmikuun lopun suurhyökkäyksen jälkeen julkisuudessa on puitu paljon Venäjän kokemia tappioita.

Monet näistä tappioista ovat niin pitkäaikaisia, osa pysyviäkin, ettei Ukrainassa käytävän sodan lopputuloksella ole niihin enää vaikutusta.

VENÄLÄISET ja ukrainalaiset ovat aiemmin olleet kansoina hyvin läheisiä. Venäjä on nyt käyttänyt äärimmäistä julmuutta yrityksessään hävittää sodalla paitsi Ukrainan valtiota, myös ukrainalaisuutta.

Kaiken tapahtuneen jälkeen menee useampi sukupolvi, ennen kuin ukrainalaisten suhtautuminen venäläisiin voi edes tasoittua.

Putin on hävinnyt ukrainalaiset.

SODAN TEKOSYYNÄ Venäjä oli käyttänyt mainostamaansa venäjänkielisten ihmisten sortamista ja tappamista Ukrainassa.

Lisää aiheesta

Venäjän soraläjäksi pommittaman Mariupolin suosituin puolue vuoden 2019 parlamenttivaaleissa oli Venäjä-myönteinen Opposition ohjelma – Elämän puolesta -puolue.

Putin on hävinnyt venäjänkieliset ukrainalaiset.

VIELÄ LÄHEISEMPI naapurikansa Venäjälle ovat valkovenäläiset. Silti vain Putin pitää tällä hetkellä pystyssä diktaattorikollegansa Lukashenkan valtaa.

Kun Valko-Venäjän demokratialiike väistämättä jossain vaiheessa kaataa diktatuurinsa, muistetaan Kremlin tuki sortajalle varmasti hyvin.

Putin on hävinnyt valkovenäläiset.

LIIKEKANNALLEPANON tavoitteeksi kerrottiin julkisesti 300 000 sotilasta. Jo nyt maasta paenneiden luku ainakin hipoo jo tuota tavoitetta.

Paenneet ovat todennäköisesti heitä, joilla on sekä aineellisia että henkisiä resursseja. Siis niitä ihmisiä, joita Venäjän kansantalous tarvitsisi kipeästi uudistuakseen hiilivetyteollisuudesta irrottautuvaan maailmaan.

Putin on hävinnyt Venäjän tulevaisuuden tekijät.

SOTAVÄENOTON VASTAISIA mielenosoituksia on nähty muun muassa Dagestanissa ja Irkutskissa.

Sodassa on kuollut ja haavoittunut suhteellisesti hyvin paljon köyhillä alueilla elävien etnisten vähemmistöjen edustajia.

Heidän joukoissaan on nyt nousemassa käsitys, että isovenäläiset tapattavat tarkoituksella heitä turhassa sodassa.

Putin on hävinnyt Venäjän etniset vähemmistöt.

ELINKEINOELÄMÄN yhteydet länsimarkkinoille tulevat Venäjällä olemaan hankalia kauan pakotteiden loppumisen jälkeenkin.

Lähtien leasing-yhtíöiden omistamien lentokoneiden omimisesta ja piratismin sallimisesta, Venäjä on toimillaan hävittänyt kaupanteon keskeisen käyttövoiman, luottamuksen.

Samalla Venäjän toiminta on ilman pakotteitakin karkottanut maasta valtavasti yrityksiä.

Putin on hävinnyt markkinoiden luottamuksen.

HUONOSTI SUJUNUT sota ollut valtava nöyryytys Venäjän asevoimille. Osaamattomuus, kyvyttömyys ja haluttomuus on tehnyt ennen pelätystä sotakoneesta suorastaan ylenkatsotun.

Putin on hävinnyt Venäjän sotilasmahdin.

SOTATAPPIOT tarkoittavat myös taloudellisia imagomenetyksiä. Venäläisvalmisteiset aseet saivat taisteluissa Syyrian kapinallisia vastaan alan vientikaupassa tärkeän “testattu tositoimissa” -merkinnän.

Nyt Ukraina on osoittanut, että venäläisaseet eivät ole automaattisesti ylivoimaisia modernia vihollista vastaan.

Vaikka syyt tähän löytyisivätkin käyttäjien taidon puutteista, venäläisten asekauppiaiden työ on silti muuttunut paljon vaikeammaksi.

Putin on hävinnyt venäläisten aseiden uskottavuuden.

UKRAINASSA on käynnissä valtava YK:n asettama tutkintaoperaatio, jossa kerätään todisteita sotarikoksista. Monet lännen poliittiset johtajat ovat ilmoittaneet haluavansa nähdä Putinin oikeudessa näistä rikoksista.

Todennäköisyys, että näin tapahtuisi, on kovin pieni. Mutta jo pelkkä ilmaisu tällaisesta halusta, saati aikanaan syytteiden nostaminen, tekee Putinista hylkiön.

Putin on hävinnyt oman asemansa kansainvälisessä yhteisössä.

SAMALLA NÄMÄ käsittämättömät julmuudet lähtökohtaisesti turhassa sodassa muokkaavat voimakkaasti muun maailman ihmisten käsitystä Venäjästä ja myös venäläisyydestä.

Tällaiset dramaattiset muutokset arvoissa ja asenteissa muuttuvat vain hitaasti takaisin parempaan.

Putin on hävinnyt monen silmissä arvostuksen Venäjän kulttuuria ja kansakuntaa kohtaan.

ESPANJALAINEN konkistadori Hernán Cortés päätti 1500-luvulla asteekkivaltakuntaa vastaan suunnatun sotaretkensä alussa ajaa laivansa matalikolle, sillä jotkut hänen sotilaansa olivat yrittäneet paeta niillä.

Katolisen kirkon propagandassa tämä teko muutettiin dramaattisemmaksi laivojen tuhoamiseksi.

Sen pohjalta on syntynyt englanninkielinen sanonta, jossa laivojen polttaminen rannalle tarkoittaa sitä, ettei paluuta enää ole. On voitettava tai kuoltava.

Valloitettujen ukrainalaisalueiden liittäminen virallisesti Venäjään on laivojen polttamista rannalle.

Valloitettujen ukrainalaisalueiden liittäminen virallisesti Venäjään on laivojen polttamista rannalle.

Tämän jälkeen Putinin johtama Kreml ei voi enää perääntyä, sillä pyhää Venäjänmaata ei ikinä saa luovuttaa viholliselle.

Putin yrittää tällä silmänkääntötempulla tehdä hyökkääjästä puolustajan ja päinvastoin.

Hän on jo hävinnyt liikaa voidakseen luovuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE