Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jännittävä varapuheenjohtajien valinta käynnissä SDP:n puoluekokouksessa – tässä ehdokkaiden puheiden keskeiset viestit

SDP:n puoluekokousväki on koolla Tampereella. Tänään jännitetään varapuheenjohtajiston valintaa.

SDP:n varapuheenjohtajaehdokkaat ovat kukin pitäneet omat ehdokaspuheenvuoronsa Tampereen puoluekokouksessa.

Demokraatti

Demokraatti

Varapuheenjohtajat valitaan noin kello 13.

Varapuheenjohtajan paikkoja on kolme ja niitä tavoittelee yhteensä kuusi ehdokasta, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari, kansanedustaja Niina Malm, kansanedustaja Aki Lindén, kansanedustaja Matias Mäkynen sekä edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo.

Vain 3. varapuheenjohtaja Skinnari toimii tälläkin hetkellä varapuheenjohtajistossa.  2. varapuheenjohtajan paikka on ollut täyttämättä edesmenneen Maarit Feldt-Rannan jälkeen. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimi Tampereen kokoukseen asti puheenjohtajaksi valittu pääministeri Sanna Marin.

“Sinun pitää itsesi palaa.”

Ehdokkaat puhuivat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä Ensimmäisen varapuheenjohtajapuheenvuoron käytti Timo Harakka.

– Tässä minä olen, käytettävissänne, valmiina palvelukseen. Olen valmis siihen joukkueeseen, joka luotsaa suomalaiset sosialidemokraatit tuleviin vaalivoittoihin ensin ensi vuoden kunnallisvaaleissa, ja sitten eduskuntavaaleissa, Harakka aloitti onniteltuaan ensin Sanna Marinia puheenjohtajan valinnasta.

Harakka totesi, että kun Helsingin piiri asetti hänet ehdokkaakseen, käytiin pohdintaa, mikä voisi olla Harakan rooli Sanna Marinin joukkueessa. Kiteytyi kolme teemaa – talous, työ ja teollisuus.

– Sitoudun auttamaan ja tukemaan pääministeriä, kantamaan vastuuta joukkueen jäsenenä. Niin kirjoituksin kuin puhein esiintymään asiantuntevasti ja selkeästi. Sanna on itse loistava esimerkki siitä, mihin varapuheenjohtajaa tilanteen tullen tarvitaan. Vaalitentti on kova paikka. Se on yksinäinen paikka.

– Olen sitoutunut myös taistelemaan hienon hallitusohjelman puolesta, Antti Rinteen linjaaman talouspolitiikan puolesta. Puolustan oikeudenmukaisia työllistämistoimia ja työntekijöiden asemaa, kuten työministerinä, ja toimin eriarvoistamista ja syrjäyttämistä vastaan.

Harakan mukaa SDP:n on otettava johtajuus ilmastopolitiikassa.

– Keskustelua hallitsevat populistinen pelottelu ja toisaalta elämäntapasyyllistäminen. Meitä kannattavat duunarimiehet elävät epätietoisuudessa. Mutta yksin yksilön valinnat eivät riitä, tarvitaan teollisen mittakaavan muutosta energiantuotannossa, sähkönjakelussa, kiertotaloudessa ja koko ilmastoteollisuudessa. Suomalainen teollisuus tuottaa ratkaisuja maailman ilmastohaasteisiin ja luo tuhansia työpaikkoja, vientituloja ja hyvinvointia – SDP:n johtamana.

Harakka sanoi olevansa valmis etulinjaan ja antoi suuntaviitaksi itselleen koripallovalmentajan ohjeen: ”Jos haluat saada muut syttymään, niin sinun pitää itsesi palaa!”

Kärjistin tarkoituksella.

– En tavoittele varapuheenjohtajuudesta mitään ponnahduslautaa. Minua ajaa vain ja ainoastaan halu ja valtava innostus auttaa puoluettamme mahdollisimman hyvään menestykseen tarjoamalla oman osaamiseni ja kokemukseni täysimääräisesti osaksi puoluejohtoa, Aki Lindén sanoi omassa puheenvuorossaan.

Lindénin mukaan puolueen johtokuusikon tulee olla monipuolinen tiimi ja hallita hyvin kaikki politiikan alueet.

Lindén keskittyi puheessaan muun muassa terveyspalveluihin. Terveyspalvelut ovat ihmisten mielestä yksi kaikkein tärkeimmistä yhteiskunnan tehtävistä. Terveydenhuolto on noussut monissa maissa ykkösasiaksi, joka ratkaisee vaalien tuloksen.

– Kerron teille mitä kuntavaalien lähestyessä tulee tapahtumaan, koska se on jo alkanut. Kokoomus tulee tarjoamaan nopeaa lääkärille pääsyä tässä nyt ja heti palvelusetelillä, Lindén sanoi.

Lindén muistutti, miten hallitus valmistelee sote-uudistusta, joka siirtää palvelut kunnilta sote-maakunnille puolitoista vuotta kuntavaalien jälkeen.

– Kumpi puree äänestäjiin? Sote-uudistus vai nopeasti tässä nyt ja heti lääkäriin? Kärjistin tarkoituksella. Mutta tällaisiin haasteisiin meidän pitää pystyä vastaamaan julkisessa keskustelussa. Juuri siihen tarjoan omaa osaamistani. Taitoani argumentoida, mutta myös ratkaisuja. Uskon, että me eikä kokoomus menestyy vaaleissa.

Lindénin mukaan hoitotakuulaki pitää saada ulos valmistelusta eduskuntaan ennen kuntavaaleja.

Puheensa lopuksi Lindén siteerasi kirjailija Victor Hugoa.

– “Porvarit ovat nousukkaita, jotka katolle kiivettyään vetävät tikkaat perässään.” Hyvät toverit, me luomme talouskasvua, me teemme tasa-arvoa, me mahdollistamme kaikille nousun. Me emme vedä tikkaita perässämme.

“Jokaisella tulee olla mahdollisuus ponnistaa korkeimpaansa.”

Kansanedustaja Niina Malm sanoi omassa esittelypuheenvuorossaan, että aina pitää asettua heikomman puolelle.

– Jokaisella tulee olla mahdollisuus ponnistaa korkeimpaansa ja valita omat polkunsa. Juuri se on hyvinvointiyhteiskunnan tärkein tehtävä ja minun jokapäiväinen ohjenuorani. Siitä minä en tule tinkimään.

Malm sanoi olevansa henkilö, joka tekee täysillä kaiken sen mihin ryhtyy.

– Niin tehtaalla, valtuustossa, puolueosastossa, ammattiosastossa kuin nyt kansanedustajana. Minulle on itsestäänselvää että kaiki työ on arvokasta. Tämä maa elää ahkerien ja aktiivisten palkansaajien varassa.

Sosialidemokratian tehtävänä on Malmin mukaan että työmiehet ja -naiset jaksavat ja voivat hyvin ja luottavat parempaan huomiseen.

– Minulle sydän sanoo, että työpaikan vääryydet on tehty korjattavaksi. Niitä ei saa hiljaa hyväksyä.

Muun muassa pääluottamusmiehenä ja nosturikuskina työskennellyt Malm korostaa, että epäkohtia pitää uskaltaa katsoa silmiin, ihmisten tasolta.

– Sitä meiltä päättäjiltä odotetaan. Hyvät ystävät, epäkohtiin ymmärrettäviä ja konkreettisia ratkaisuja tarjoamalla SDP menestyy myös jatkossa. Tähän tarvitaan koko jäsenistöä. Puolue ei rakennu ylhäältä alas vaan alhaalta ylös.

“Tätä rohkeutta meidän on vaalittava.”

Matias Mäkynen aloitti oman puheenvuoronsa todeten tulleensa puolueeseen vaikuttamaan.

– Minun sukupolvikokemukseni on pelko maailmanlopusta ilmastonmuutoksen vuoksi, mielenterveysongelmat ja jatkuva huoli toimeentulosta. Elämän nurja puoli ja jopa sen liian aikainen päätös ovat tulleet liian tutuksi oman ikäluokkani kohdalla. Liian usein se johtaa toivottomuuteen ja apatiaan. Itselläni se johti sisuuntumiseen ja tarpeeseen olla tekemässä muutosta, Mäkynen sanoi.

Kolme vuotta sitten Lahden puoluekokouksessa SDP hyväksyi Yleisturvan malliksi sosiaaliturvan uudistamiselle. Mäkynen muistutti olleensa luomassa mallia sen ensi ideasta Demarinuorissa.

– Tänään malli näkyy konkreettisina kirjauksina hallitusohjelmassa sekä keväällä asetetun sosiaaliturvakomitean työssä.

Mäkynen totesi, että SDP on hänelle ennen kaikkea työn ja sen tekijöiden puolue.

– SDP:n on laajennettava kannattajakuntaansa. Meidän on saavutettava paremmin palkansaajat, pidettävä kiinni varttuneemmasta joukosta, mutta ennen kaikkea meidän on tavoitettava nykyistä paremmin nuoret ja nuoret aikuiset.

Mäkynen sanoi, että SDP:llä on nyt valta toteuttaa ohjelmiensa tavoitteita ja unelmia. 

– Voitto viime vuoden vaaleissa saavutettiin, kun saimme palautettua ihmisille uskon visioomme ja rohkeuteemme. Tätä rohkeutta meidän on vaalittava. Se ei saa hiipua valtionhoitajuudeksi tai varovaisuudeksi. 

Hän päätti puheensa toteamalla, että SDP voi tarjota ahdistuksen sijaan sukupolvikokemuksesi luottamusta tulevaisuuteen.

“Me onnistumme siinä, missä niin moni muu puolue on kompuroinut.”

Ville Skinnari kiitti vuolaasti entistä puheenjohtajaa Antti Rinnettä siitä, että hän käynnisti SDP:n ohjelmatyön. 

– Antti on korostanut, että asioista päätetään porukalla. Ja kun sitten lanseerasimme puolueen ohjelman eduskuntavaaleihin, Sanna sanoi tunnetut sanansa: ”Emme voi valita olosuhteita, mutta voimme valita, miten toimimme. Ja me toimimme yhdessä. Entistä tiiviimpänä ja yhtenäisempänä joukkueena.” Näin on käynyt! Me olemme yhtenäinen joukkue. Me onnistumme siinä, missä niin moni muu puolue on kompuroinut: SDP käy läpi onnistuneen sukupolvenvaihdoksen, Ville Skinnari sanoi.

Skinnarin mukaan olemme nyt historian käännekohdassa. 

Tulee vielä se päivä, kun olemme päihittäneet koronan. Nyt meidän tulee kysyä itseltämme, kummalla puolella historiaa haluamme olla: uudella vai vanhalla? Me haluamme olla historian uudella puolella ja rakentaa uutta kestävän kasvun maailmaa. Meidän tehtävänämme on pitää huolta siitä, että tässä maassa on työtä ja turvallisuutta myös tulevaisuudessa, Skinnari totesi.

Hän visioi, millainen on SDP:n johdolla uudelleen rakennettu Suomi vuonna 2030? 

– Talous on tasapainossa. Vienti vetää. Työllisyysaste on yli 75 prosenttia. Kansalaiset luottavat instituutioihin ja toinen toisiinsa. Yhteiskunta on pienen ihmisen tuki ja turva. Nuorilla on taas tulevaisuudenuskoa. Ihmiset voivat elää kokonaista elämää ja tavoitella unelmiaan.

“Kerro miten ilmiömäinen ihmisten mukaan saaja olet.”

PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo sanoi esittelypuheenvuorossaan saaneensa lopullisen kipinän ehdokkuuteen ja politiikan ytimeen eurovaaleista.

– Asioiden tilaan ja puolueen politiikan linjauksiin on vaikutettava sisältä päin. Tarja Halonen aikanaan linjasi, että ”jokaisella täysi-ikäisellä ihmisellä pitää olla oikeus työhön ja siitä saatavaan toimeentuloon. Niin, ja kohtuulliseen elämään työpaikalla”. Tämä kirkas ajatus on kestänyt hyvin aikaa ja sen voi sanoa olevan minun missioni. Sen eteen olen valmis sitkeästi tekemään töitä ja kantamaan vastuuta Sosialidemokraattisessa työväenliikkeessä.”

Ylitalo kuvaili itseään asioihin perehtyväksi henkilöksi.

– Jos ette vielä tiedä, minulla on ehtymätön tarve perehtyä asioihin, joita en omasta mielestäni tunne tarpeeksi. Ehkä vähän liiallisuuksiin saakka. Mutta juuri siksi roolini työelämäkysymysten asiantuntijana ja johtavana neuvottelijana on tuntunut aina kotoisalta – tiedän mistä puhun ja miksi.

Ylitalo sanoi kysyneensä hyvältä työtoverilta, mitä pitäisi kertoa itsestään.

– Hän sanoi, että kerro miten ilmiömäinen ihmisten mukaan saaja olet – kuuntelija, osallistaja ja vaikuttaja. Saan porukan mukaan keskustelemaan – myös kokemaan, että jokainen on tärkeä, asiasi on tärkeä ja hoidamme tämän sinulle tärkeän asian. Ja niin hoidammekin.

Ylitalo sanoi, että hänen toimintansa ohjenuorana on lause ”palkalla on tultava toimeen”.

– Siksi haluan olla mukana rakentamassa SDP:stä Suomen työelämäkysymysten johtajaa, johon kansalaiset arjessaan voivat luottaa. Haluan rakentaa puoluetta, joka määrätietoisesti pyrkii parantamaan suomalaista työelämää ja vaatii työtä, jolla tulee toimeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE