Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

30.4.2026 05:26 ・ Päivitetty: 30.4.2026 05:26

Järjestö: Suomen lehdistönvapaus heikkeni viime vuonna

iStock

Suomen sijoitus laski kansainvälisessä lehdistönvapausindeksissä. Suomi on sijalla kuusi, kun edelliset neljä vuotta sijoitus on ollut viides. Lehdistönvapausindeksiä julkaisee kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sijoitus on historiallisesti Suomen huonoin, ja pitkään Suomi oli indeksin ykkösmaa. Listan kärkimaat ovat nyt Norja, Hollanti, Viro, Tanska ja Ruotsi.

Järjestö sanoo tiedotteessaan, että Suomen lehdistönvapauden tila on silti yhä maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen hyvä. Listalla olemme yhä monia muita EU-maita edempänä.

MONISSA muissa maissa lehdistönvapautta tukevat oikeudelliset rakenteet ovat heikentyneet. Muutos näkyy järjestön mukaan esimerkiksi tiedon avoimuutta ja saantia koskevassa säätelyssä, mikä koskee myös demokratioita.

- Suomen pudotus oikeudellisen toimintaympäristön indikaattorissa kuvastaa laajempaa globaalia kehitystä, jossa kansallisen turvallisuuden perusteilla oikeutetaan yhä useammin tiedonsaannin rajoittamista, järjestön pääsihteeri Thibaut Bruttin sanoo tiedotteessa.

Järjestö nostaa tästä esimerkkinä Helsingin Sanomien (HS) Viestikoekeskus-oikeusjutun, jossa kaksi toimittajaa tuomittiin turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja saman rikoksen yrittämisestä. Korkein oikeus ei viime vuonna myöntänyt valituslupaa asiassa.

Nykyinen RSF Suomen puheenjohtaja, viestintäyhtiö Miltton Groupin varatoimitusjohtaja Kaius Niemi oli jutun julkaisuaikana 2017 HS:n vastaava päätoimittaja.

– Indeksi toimii yhteiskunnallisena herätyskellona, koska se tekee median toimintaedellytysten heikkenemisen näkyväksi. Journalisteilla tulisi olla jatkossakin rauhaa ja resursseja tehdä työnsä vapaasti, kriittisesti ja riippumattomasti, Niemi sanoo Suomen-järjestön tiedotteessa.

SUURIMPIA käytännön uhkia lehdistönvapaudelle on järjestön mielestä media-alan epävakaa talous.

Viime vuonna niin Yleisradiossa kuin kaupallisissakin mediataloissa irtisanottiin runsaasti journalisteja muutosneuvotteluissa. Medialiiketoiminta on myös Suomessa voimakkaasti keskittynyt muutamalle suurelle konsernille, kuten esimerkiksi Sanomille ja Keskisuomalaiselle.

Myös työtään tehneiden suomalaistoimittajien viime vuosina kokema maalittaminen ja nettivaino huolestuttavat RSF Suomea.

MAAILMALLA lehdistönvapaustilanne on järjestön mukaan synkempi kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi Venäjän sija on 172, kun vapautta mitataan 180 maassa.

- Toimittajat, jotka haluavat jatkaa työtään painostuksesta vapaana, on ajettu maanpakoon. Erityisen huolestuttavaa on se, että Venäjä ei pysähdy rajojensa taakse, vaan se jatkaa toimittajien oikeudellista vainoa myös ulkomailla, tiedotteessa sanotaan.

Järjestö on mitannut lehdistönvapautta 2000-luvun alusta alkaen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU