Politiikka
10.2.2023 11:04 ・ Päivitetty: 10.2.2023 11:04
”Järjestöjen elintärkeä palkkatuki jatkuu ja paranee”
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on päättänyt säilyttää 100-prosenttisen palkkatuen nykyisellään. Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) on tyytyväinen valiokunnan lausunnosta.
Hallituksen esitystä oli kritisoitu, koska siinä 100-prosenttista palkkatukea oli rajattu. Rajoituksia perusteltiin erityisesti EU:n sääntelyllä. Väätäisen mukaan valiokunnan päätös on tärkeä järjestöjen tulevaisuuden kannalta.
– Monet järjestöt Pohjois-Savossakin olivat huolissaan esitetystä 100-prosenttisen palkkatuen rajauksesta. Se olisi vaikuttanut merkittävästi moniin järjestöihin, jotka työllistävät erityisesti avoimilla markkinoilla kaikista heikoimmassa asemassa olevia. Tämän takia on hienoa ja erittäin tärkeää, että valiokunta päätti palkkatuen nykyisellään, jopa paransi sitä, hän toteaa tiedotteessa.
Valiokunta perustelee päätöstään saamillaan selvityksillä. Niissä arvioidaan, että ehdotettu uudistus vähentäisi merkittävästi erityisesti välityömarkkinoilla toimivien suurien järjestöjen palkkatuettua työtä.
Valiokunnan mukaan muutos olisi joissain tapauksissa jopa estänyt järjestöjä työllistämästä pitkään työttömänä olleita. Esityksessä muutoksia oli tulossa muun muassa palkkatuen kohderyhmiin ja tuen kestoon.
Esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Se myönnettäisiin ilman tarkoituksenmukaisuusharkintaa.
Valiokunta ehdotti esitystä muutettavaksi siten, että henkilölle, jonka mahdollisuus työllistyä on alentunut sairauden tai vamman vuoksi, palkkatuki voidaan myöntää uudelleen samalle työnantajalle, vaikka työsuhteesta on kulunut vähemmän kuin kolme vuotta.
– Varsinkin, kun tavoitteenamme on työllisyysasteen korottaminen ja kaikkien halukkaiden saaminen työelämään, ovat järjestöjen tuomat työpaikat erittäin tärkeitä. Valiokunnan tekemän muutoksen jälkeen yhdistykset voivat jatkaa tätä tärkeää toimintaansa sekä tuoda työtä ja osallisuutta sadoille sitä tarvitseville, sanoo Väätäinen, joka on pitkän linjan aktiivi muun muassa vammaisjärjestöissä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.