Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

21.7.2024 18:02 ・ Päivitetty: 22.7.2024 07:10

Joe Biden luopuu demokraattien presidenttiehdokkuudesta – tukee Kamala Harrisia

AFP / LEHTIKUVA / KENT NISHIMURA

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden sanoo vetäytyvänsä presidenttikisasta. Näin ollen hän ei ole ehdolla toiselle presidenttikaudelle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän sanoo viestipalvelu X:ssä julkistamassaan viestissä uskovansa, että vetäytyminen on demokraattipuolueen ja maan etujen mukaista. Hän sanoo keskittyvänsä pelkästään tehtävien hoitamiseen presidenttinä loppukautensa ajan.

Viestin alussa Biden luettelee kolmen ja puolen vuoden ajan saavutuksia muun muassa talouden ja terveydenhuollon alalla.

-  On ollut elämäni suurin kunnia palvella teitä (yhdysvaltalaisia) presidenttinä, Biden kirjoitti.

Biden sanoo, että vaikka hänen aikomuksensa oli uudelleenvalinta, hän katsoi luopumisen olevan demokraattipuolueen ja maan etujen mukaista.

X:SSÄ julkaistu toinen viesti oli suunnattu demokraattipuoleen ihmisille, ja siinä hän kertoi, ettei ota vastaan puolueen presidenttiehdokkuutta.

-  Ensimmäinen päätökseni puolueen ehdokkaana vuonna 2020 oli ottaa Kamala Harris varapresidentikseni. Ja se on ollut paras tekemäni päätös.

-  Tänään haluan tarjota täyden tukeni ja kannatukseni Kamalalle puolueemme ehdokkaaksi tänä vuonna. Demokraatit – on aika päästä yksimielisyyteen ja voittaa Trump, Biden sanoi.

Biden sanoi puhuvansa kansakunnalle yksityiskohtaisemmin päätöksestään myöhemmin alkavalla viikolla.

Senaatin enemmistöjohtaja, demokraattisenaattori Chuck Schumer luonnehti Bidenia todelliseksi patriootiksi.

-  Joe Biden ei ole ollut vain loistava presidentti ja loistava lainsäädäntöjohtaja, vaan hän on todella ihmeellinen ihminen. Hänen päätöksensä ei tietenkään ollut helppo, mutta hän jälleen kerran laittoi maansa, puolueensa ja tulevaisuutemme etusijalle. Joe, tämä päivä osoitti, että olet todellinen patriootti ja suuri amerikkalainen, Schumer sanoi X:ssä.

Biden on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vetäytyy presidenttikisasta näin myöhään.

Myös Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom kiittää viestipalvelu X:ssä Bidenia. Newsomin mukaan Biden on ollut poikkeuksellinen, historiaa tekevä presidentti.

Newsom on yksi niistä, jotka ovat olleet esillä Bidenin mahdollisena korvaajana demokraattipuolueen presidenttiehdokkaana. Todennäköisimpänä korvaajana on pidetty Harrisia.

EDUSTAJAINHUONEEN republikaanipuhemies Mike Johnson puolestaan vaatii Bidenia eroamaan välittömästi presidentin tehtävästä. Johnson sanoo, että jos Biden ei kykene olemaan ehdolla presidentiksi, tämä ei myöskään kykene toimimaan presidenttinä. Johnson kirjoittaa asiasta viestipalvelu X:ssä.

Johnsonin mukaan demokraattipuolue pakotti Bidenin pois ehdokasäänestyksestä, eikä hän pidä demokraattien näkymiä presidenttikisassa parempina varapresidentti Harrisin kanssa.

BIDEN yritti viikkoja vastustaa kehotuksia vetäytyä presidenttikisasta kesäkuun loppupuolella pieleen mennen vaaliväittelyn jälkeen. Eräässä vaiheessa Biden sanoi, että vain ”Herra Kaikkivaltias” voi vakuuttaa hänet vetäytymään.

Yrittäessään vakuuttaa olevansa sopiva toiselle kaudelle Biden antoi haastatteluja ja piti lehdistötilaisuuden, jossa hän vastasi useisiin kysymyksiin. Hän kuitenkin teki lisää virheitä, esimerkiksi kutsumalla Harrisia ”varapresidentti Trumpiksi”.

Uutista päivitetty klo 10.09

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU