Politiikka
9.7.2020 06:19 ・ Päivitetty: 9.7.2020 06:19
”Jopa 99 prosenttia menee ohi viranomaisten valvonnasta” – Eero Heinäluoma vaatii EU:lta vahvempia toimia rahanpesun suitsimiseksi
Sosialidemokraatit vaativat europarlamentaarikko Eero Heinäluoman johdolla vahvempia toimia rahanpesua vastaan koko Euroopan unionissa. Työkaluihin kuuluvat myös taloudelliset sanktiot, mikäli liike-elämä ei noudata lainsäädäntöä.
Aiheesta keskustellaan tällä viikolla Euroopan parlamentin täysistunnossa ja Heinäluoma on toiminut demariryhmän neuvottelijana päätöslauselman valmistelussa. Päätöslauselmassa parlamentti esittää vahvat vaatimuksensa rahanpesun vastaiselle työlle ja komissio valmistelee niiden pohjalta esityksensä uudeksi lainsäädännöksi.
– Jopa 99 prosenttia kaikesta rahanpesusta menee ohi viranomaisten valvonnasta. Tästä voi helposti päätellä, ettei jäsenmaissa tehdä kaikkea rikollisen toiminnan estämiseksi. EU-tasolla ja jäsenmaissa on olemassa sääntelyä mutta ne muodostavat tällä hetkellä täysin tehottoman tilkkutäkin, Heinäluoma sanoi puheessaan parlamentille.
– Esimerkkejä on useita, joista viimeisimpänä Saksassa perustetun mutta maailmanlaajuisesti toimivan Wirecardin tapaus. Ilmasta ilmestyneet ja sittemmin yhtälailla kadonneet kaksi miljardia euroa tuovat esiin puutteellisen valvonnan ongelmat.
Sosialidemokraatit vaativat yhtenäisempää sääntelyä ja lainsäädäntöä sekä yhteisen EU-tason valvontaviranomaisen perustamista. Muutoksia tarvitaan myös tilintarkastuksen sääntelyyn.
”Väärinkäytöksistä pitää seurata sanktioita”
– Tilintarkastuksen uskottavuus ja mahdollisuus saada oikeaa tietoa ovat välttämättömiä markkinoiden ja kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi. Väärinkäytöksistä ja sääntelyn noudattamatta jättämisestä pitää myös seurata sanktioita kuten sakkoja, joiden summa perustuu osuuteen liikevaihdosta.
Sosialidemokraatit ovat pitkään tehneet työtä rahanpesun kitkemiseksi EU:ssa. Päätöslauselman työstämiseen osallistui aktiivisesti myös oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan hollantilainen demarijäsen Paul Tang. Tangista tulee myös perjantaina perustettavan uuden verotuksen alivaliokunnan jäsen.
– Emme voi antaa rikollisten käyttää hyväkseen unionin pirstaloitunutta lainsäädäntöä. Tarvitsemme yhtenäisempää sääntelyä, jotta pystymme saamaan menetetyt varat takaisin kansalaisten yhteiseen käyttöön, Paul Tang sanoi puheessaan.
– Rahanpesu ei kestä päivänvaloa, joten läpinäkyvyyden lisääminen on erityisen tärkeää. Meidän on tehtävä selväksi omistajuudet ja luotava toimivat edunsaajien rekisterit. Työtä on myös tehtävä EU:n kumppanimaiden kanssa, jotta rahanpesuun voidaan puuttua myös maailmanlaajuisesti, Tang sanoi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.