Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Jopas Sanna Marinia taas riepotellaan

LEHTIKUVA / AFP / HEIKO JUNGE

Helsinkiläinen toimittaja ja varavaltuutettu Meri Valkama (vas.) toteaa kolumnissaan Demokraatissa ”Sanna Marinin toimivan niin räikeässä ristiriidassa aikaisemmin julistamiensa arvojen kanssa, että se niputtaa hänet jo samaan joukkoon perussuomalaisten kanssa”.

Ismo Söderling

Olipas vahvasti sanottu. Tuntuu siltä, että kirjoittaja on kanadalaista sanontaa siteeraten kompastunut maton raitoihin.

Jotta Meri Valkamalle tulee joltinenkin käsitys Marinin ja hallituksena aikaansaannoksista, kannattaa kuunnella Sannan jäähyväispuhe hänen jättäessään puolueen puheenjohtajuuden vuosi sitten.

Saavutuksia on turha toistaa, palstatila ei riittäisi.

Kaikkiaan hallitus Sannan johdolla toimi tavalla, jolla saavutukset hakevat vertaistaan maamme poliittisessa lähihistoriassa.

Sanna Marin hallituskumppaneineen huolehti meistä korona-aikana, luotsasi Suomen Natoon, oli voimakkaasti Ukrainan tuen kannalla ja puolusti sitkeästi sekä menestyksellisesti hallituksen parlamentaarista asemaa suhteessa ”rautanyrkkiä” hamuavaan oikeistoon.

Ei kuulosta kovin perussuomalaiselta teemalta.

Lisää aiheesta

OLEN samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että Marin on ollut hiljaa Israelin kansanmurhatesssa palestiinalaisia.

Toisaalta Sanna Marin on asemassa, jossa hän jonain päivänä voi olla yksi kyseisen tai jonkun muun kriisin rauhanneuvottelijoista.

Tässä suhteessa kannattaa muistaa Martti Ahtisaaren tilanne. Häntä riepoteltiin ja ivattiin habituksensa vuoksi. Hän kulki kuitenkin määrätietoisesti omalla polullaan rauhaa sovitellen kohti Nobel-palkintoa.

Luulenpa, että Sanna Marinilla olisi kuvaannollisesti vielä monet kerrat mahdollisuus näyttää punaiseksi lakattua keskisormeaan häntä arvosteleville ja vähätteleville. Mutta sitä hän ei tee.

Johonkin se työstä ansaittu tulo on pantava.

OLEN samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että Sanna Marinin aiempi jyrkkä asenne verosuunnittelua kohtaan on ristiriidassa hänen käytännön taloussuunnittelunsa kanssa.

Johonkin se työstä ansaittu tulo on pantava. Käsittääkseni siitä tuli hyvä siivu puolueemme presidenttiehdokkaan vaalikampanjaan.

Sanna Marinin hallitus on ollut maamme kaikkien aikojen suosituin – huonoimmillaankin se on ollut suositumpi kuin Orpon hallitus parhaimmillaan.

Tätä kirjoittaessani Sanna puhui New Yorkissa 60 000 ihmiselle tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista Global Citizen -järjestön suurtapahtumassa. Ei kuulosta kovin perussuomalaiselta teemalta.

Global Citizen on maailman johtava äärimmäisen köyhyyden poistamiseen omistautunut liike.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE