Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Jos lähdetään tälle linjalle, niin sopii jatkaa” – ministeri kiehahti velkajankkaamisesta

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kokoomus jatkoi kyselytunnilla samalla aiheella, millä se hiillosti jo eilen hallitusta välikysymyskeskustelussa eli velkaantumisella.

Marja Luumi

Demokraatti

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) totesi, ettei pidä paikkaansa, että Suomen velkaantuminen johtuisi vain koronasta ja Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan. Hänen mukaansa iso osa hallituksen menolisäyksistä tehtiin jo vaalikauden alussa.

– Kun rahaa on pitänyt laittaa esimerkiksi koronakriisin hoitoon tai puolustuksen vahvistamiseen, miksi hallitus ei ole vähentänyt vähemmän tärkeitä menoja toisaalta, hän kysyi valtiovarainministeri Annika Saarikolta (kesk.).

Tämä totesi, että merkittävä osa velasta on syntynyt kriisitoimista.

– Mutta muitakin menoja on valtaosaltaan oppositio tukenut. On vain reilua todeta ääneen, että me olemme olleet kaikki sitä mieltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut aukkokohtia, joita olemme halunneet euroilla vahvistaa kuten vaikkapa poliisien tai hoitajien määrän lisääminen.

Wallinheimon mukaan Saarikko antoi eilen välikysymyskeskustelussa olettaa, että kaikki on hyvin Suomen taloudessa.

VALTIOVARAINMINISTERI näytti kimpaantumisensa.

– En ole koskaan väittänyt, että Suomen taloudellinen tilanne olisi erityisen hyvä. En myöskään eilen. Olen sanonut, että tilanne on vakava, erittäin vakava, koska korkomenot ovat nousussa kaikesta siitä velasta, mitä Suomi on 15 vuoden aikana ottanut. Tämän hallituksen osuus siitä on noin kolmannes.

Saarikon mukaan vaikeassa taloustilanteessa on ollut helpompi toimia, kun on ollut koko eduskunnan laaja tuki miljardien velkaratkaisuille, joita kriisit ovat vaatineet.

– Jos haluatte, edustaja Wallinheimo, katsella taaksepäin, minä katson mieluummin eteenpäin. Mutta jos katsotte taaksepäin, kyllä sitä velkaa syntyi merkittävä määrä kokoomusjohtoisen sinipunahallituksen aikana ilman yhtään ainutta kriisiä. Jos lähdetään tälle linjalle, niin sopii jatkaa.

Liike nytin Harry Harkimo nosti esille, että Suomen tämän vuoden lisävelanotto tulee nousemaan noin 12 miljardiin euroon. Hän kysyi: ”Miten me selvitään tästä?”

SAARIKKO totesi “jättävänsä erikseen korostamatta”, että vain keskustajohtoisen hallituksen johdolla talous on saatu tasapainoon.

– Totean sen sijaan, että ne talouspuheet, joita nyt olemme nähneet eri puolueiden vaaliohjelmina, ovat niin kaukana toisistaan, että näillä näkemyksillä on erittäin vaikea löytää Suomelle kestävää tietä. Suomi tulee tarvitsemaan menoleikkauksia, veronkorotuksia, talouden sopeutusta ja me voimme vain toivoa, että tuleva vaalikausi ei kohtaa tämänkaltaisia kriisejä.

Saarikko kertoi, että valtiovarainministeriö julkistaa maanantaina oman näkemyksensä niin kutsutuista teknisistä kehyksistä eli virkamiesraamista tulevalle hallitukselle.

– Tiedostamme jo nyt, riippumatta poliittisista voimasuhteista, tuo raamipohja tulee olemaan hyvin vaikea johtuen korkomenoista ja hintojen nousuun sidotuista valtion kustannuksista. Liikkumavaraa kaikkeen muuhun on aivan älyttömän paljon vähemmän kuin pitkään pitkään aikaan tässä maassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE