Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Jyri Häkämies: “Tämä oli tässä”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelut yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi ovat päättyneet.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Järjestöt eivät saavuttaneet asiassa tulosta, joten nyt asia on jäämässä hallituksen päätettäväksi pikaisella aikataululla.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies kommentoi tuoreeltaan Demokraatille, että koko neuvotteluasetelma oli haastava niin palkansaajapuolelle kuin työnantajillekin.

Häkämiehen mukaan se oli vaativa, jos asiaa miettii niin yksittäisen ikääntyneen kuin yrityksenkin näkökulmasta. Pöydällä oli myös eläkeputken kohtalo.

Häkämies toteaa, että yrityksetkin ovat eläkeputkea hyödyntäneet.

– Nyt ei vain löytynyt ratkaisua putken ja muutosturvan yhdistelmästä. Siihen se kaatui, jäätiin kauas toisistamme, Häkämies toteaa.

Mihinkään neuvotteleluiden jatkoaikaan Häkämies ei tunnu uskovan vaan asia jää nyt tähän.

– Minun käsitykseni mukaan tämä oli tässä. Tässä kuitenkin vakavasti yritettiin ja varmasti kaikki. Yksinkertaisesti tätä välimatkaa ei ollut nyt tässä tilanteessa mahdollista kuroa kiinni.

Onko tämä arvovaltatappio työmarkkinajärjestöille?

– Pettymyshän se on, jos mietitään Suomen julkista taloutta. Se tämän ratkaisun olisi tarvinnut. Joskus löydetään ratkaisu, joskus ei. Nyt kävi tämä jälkimmäinen.

Hallitus toivoi ikääntyneiden työllisyyden vahvistamista työmarkkinajärjestöjen sopimalla paketilla 10 000–12 000 ihmisellä vuoteen 2029 mennessä.

Häkämiehen mukaan tavoite olisi ollut vaikea saavuttaa.

– Muutosturvassa yrityksille olisi tullut sellaisia velvoitteita korona-aikaan tai sen jälkeiseen aikaan, ettemme olisi voineet hyväksyä.

Katso tästä EK:n esitys neuvotteluissa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE