Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jyrki Kataisen puheet aiheuttavat hämmennystä: “Joutuu kysymään, mistä nyt on kyse”

Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.).

EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen lausunto yhteisvastuun lisäämisestä voi vaarantaa euron uskottavuutta epävarmassa tilanteessa, toteaa kansanedustaja, Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä.

– Talous- ja sen uudistaminen on jokaisen jäsenmaan omalla vastuulla ja hankalat päätökset on kyettävä tekemään itse, hän jatkaa tiedotteessaan.

– Nyt kun ylimitoitetut vaalilupaukset ja niiden tuomat riskit Italialle ja EU:lle luovat epävakautta, joutuu kysymään komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataiselta, että mistä nyt on kyse. Hän kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa (27.5.) katuvansa yhteisvastuun kritiikkiään ja kannattavansa muun muassa työttömyysrahastoa, Ala-Nissilä sanoo.

Ala-Nissilän mielestä parasta yhteisvastuuta on se, että jäsenmaat noudattavat yhteisiä pelisääntöjä. Markkinapaineen pitää myös toimia huonoa taloudenhoitoa kohtaan. Moraalikato voi laajentuessaan vaarantaa koko yhteisvaluutta euron.

– Suomen hallituksen kanta on, että Suomi ei tue sellaisia talous- ja rahaliittoa tukea uudistuksia, jotka lisäävät jäsenmaiden yhteisvastuuta. Suomi korostaa EMU:n kehitystyössä markkinakurin ja jäsenmaiden oman vastuun merkitystä.

– Jos lähdetään helpompaa tietä, eli siirretään vastuuta muille, niin vaarana riskien ottaminen ja menojen laittaminen toisten piikkiin. Sille tielle ei pidä lähteä. Se ei ole Suomen edun mukaista, Ala-Nissilä paaluttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE